Elias ihaili taas setä Martinun viisautta, mutta pudisti kuitenkin epäillen päätään. Hänen mieleensä muistui Isalle-joen rannalla näkemänsä uni. Oliko hän aavistanut tai toivonut myöhemmin sattunutta kohtausta Maddalenan kanssa? Ei, ei ainakaan siltä tuntunut.
— Huomenna, — Elias sanoi hetken vaiettuaan, — keritsemme lampaita, setä Martinu. Tulette kai meille, vai kuinka? Meille saapuvat äitini, Pietro veljeni ja hänen morsiamensa.
— Niin, olen kuullut, että veljesi on kihloissa. Onko morsian hyvä tyttö?
— Hän näyttää kyllä hyvältä. Lisäksi hän on kaunis.
— Kauneus ei riitä. Kauniit taulut ripustetaan seinälle ja kelpaavat vain koristuksiksi. Naisen tulee olla hyvä, kiintynyt mieheensä, eikä hän saa rakastaa toista miestä maailmassa.
Elias vaipui mietteisiinsä eikä virkkanut mitään. Olikin jo myöhä, taivas vaaleni, metsä oli äänetönnä illan juhlallisessa rauhassa.
— Tulette kai sitten. Odotamme teitä varmasti.
— Kyllä tulen.
— Hyvä, älkää vain unhottako! — Elias kehoitti hypähtäen aidan toiselle puolelle.
— En ole koskaan syönyt sanaani, Elias Portolu. Vie minulta terveisiä isällesi.