Jos hän hetkeksi nukahti keskipäivällä luettuaan yhä uudelleen pyhiä kirjojaan, hän heräsi pää raskaana ja kipeänä eikä sitten saanut unta yöllä. Silloin hän viipyi pitkään piilopaikoissaan lyyhistyneenä kivelle, katsellen miten kuu laskeutui metsän taa ja vaipui surkeaan raukeuteen. Ukko Portolu, "vanha kettu", huomasi varsin hyvin poikansa arveluttavan sielun- ja ruumiintilan kuitenkaan onnistumatta keksiä sen syytä. Hän oli siitä suruissaan ja torui ankarasti Eliasta niinä harvoina hetkinä, jotka he viettivät yhdessä.
— Miksi lymyilet? näin hän ärjyi pojalleen. Millaista elämää vietät? Jos haudot mielessäsi jotakin rikosta, niin tee se myöskin, sittenpähän se on tehty. Jos olet rakastunut, niin hirtä itsesi. Mikä mies sinä olet? Olet oljenkorsi, pehmeä juustonukke. Etkö huomaa, ettet enää pysy pystyssä ja että olet kasvoiltasi vihreä kuin sammakko?
— Olen sairas, — Elias vastasi tahtomatta puolustautua, mutta mielettömästi peläten, että isä arvaisi hänen salaisuutensa.
— Jos olet sairas, niin hoida itseäsi tai kuole. Minä en tahdo nähdä ruikuttavia heikkoja ihmisiä ympärilläni. Tahdon nähdä leijonia, kotkia, mutta sinä olet sisilisko.
— Jättäkää minut rauhaan, isä hyvä, — Elias rukoili lähtien tiehensä kyllästyneenä.
— Mene, mene helvettiin! — Portolu tiuskaisi hänen jälkeensä. Mutta jäätyään yksikseen vanhus kävi alakuloiseksi ja tunsi sydämensä yksinäiseksi:
— Se poika tulee vielä kipeäksi. Ei, Pyhä Fransiskus, vie minut manalle, mutta anna poikieni elää ja olla terveitä. Minun poikani, minun kyyhkyni, minun lintuseni! Kun he vain ovat onnellisia, niin ukko Portolu tästä joutaakin kuolemaan. Elias, Elias, miksi et hoida terveyttäsi? Mitä teen ilman sinua? Kutsun tänne äitisi ja saat palata kotiin Nuoroon hänen kanssaan. Hän panee sinut vuoteeseen ja hoitaa sinut terveeksi yrteillä, suolalla, pyhillä rahoilla — hän kyllä osaa.
Elias yhä vain harhaili seudulla, surullisena, epätoivoisena, ärtyisänä itselleen ja muille. Eräänä yönä mennessään laitumen poikki ukko Portolu näki hänen istuvan kalliolla katselemassa kuuta.
— Tekeekö hän taikatemppuja? Hautooko hän rikosta? Aikooko hän ehkä munkiksi? näin vanhus ajatteli tuijottaen poikaansa heikoilla silmillään, jotka helteestä ja häikäisevästä auringonpaisteesta noina päivinä olivat käyneet entistään verestävämmiksi. Pyhä Fransiskus, rakas Fransiskukseni, tee poikaseni terveeksi.
Vanhus palasi majaansa perin levottomana. Eliaksen omituinen tila totisesti myrkytti kaiken ilon, jota hän tunsi Pietron häiden johdosta, jotka oli määrä viettää jo seuraavana sunnuntaina.