Ja seuraavassa tuokiossa hän alkoi kehua tuota nuorta naistakin. Hän oli ruusu, jalokivi! Neuloi, kehräsi, oli oivallinen emäntä, rehellinen, kaunis, hyvä, varakas.
— Sanalla sanoen, — Farre huomautti ivallisesti, — hänen vertaistaan ei ole Nuorossa.
Tällävälin nuoret miehet puhuivat vilkkaasti Eliaksen kanssa, juoden, nauraen ja syljeksien. Enimmin nauroi Elias, tuo äsken kotiin palannut, mutta hänen naurunsa oli väsynyttä, heikkoa. Hänen kalpeat kasvonsa ja kätensä erosivat kaikista noista ruskettuneista käsistä ja kasvoista, ja hän muistutti mieheksi pukeutunutta naista. Hänen puheeseensa oli tullut jotakin erikoista, vierasta; hän puhui hiukan teeskennellen, puoleksi kirjakieltä, puoleksi murretta, ja hänen kirouksensa olivat kokonaan mantereella opittuja.
— Kuuletko, kuinka isäsi kehuu teitä? — Pietron tuleva lanko sanoi. — Hän sanoo, että olette kyyhkyjä, ja todella sinä olet valkoinen kuin kyyhkynen, Elias Portolu.
— Mutta kyllä jälleen rusketut, — Mattia huomautti. — Huomenna alamme laputtaa karjatarhalle, eikö niin, veliseni?
— Olipa hän vaalea tai tumma, vähät siitä, — Pietro keskeytti.
Jättäkää tuollaiset joutavat lorut ja antakaa hänen jatkaa kertomistaan.
— No niin, — Elias jatkoi heikolla äänellään. — Tuo ylhäinen herra, vankikoppi-toverini, oli suuren kaupungin varkaiden johtaja, mikä tuon kaupungin nimi olikaan… sitä en enää muista. No niin, olimme samassa kopissa, ja hän uskoi minulle kaiken. Se vasta oli varastamista; mitä ovat meillä tehdyt varkaudet siihen verrattuina! Kun meillä esimerkiksi joku tarvitsee jotakin, hän varastaa härän ja myö sen. Hänet otetaan kiinni ja tuomitaan, eikä tuo härkä riitä korvaamaan asianajajan kuluja. Mutta nuo suurvarkaat ovat vallan toista maata. He anastavat miljoonia, piilottavat ne, ja kun sitten pääsevät vankilasta, tulevat upporikkaiksi, ajelevat vaunuissa ja huvittelevat. Mitä me Sardinian aasit olemme heidän rinnallaan?
Nuoret miehet kuuntelivat suuresti ihaillen noista merentakaisista suurvarkaista.
— Olipa siellä eräs ylhäinen pappismieskin, — näin Elias jatkoi, — pohatta, jolla oli säästöjä useita tuhansia liiroja.
— Ylhäinen pappismieskin! — Mattia huudahti ihmetellen.