Pietro katseli häntä nauraen tahtoen näyttää siltä, kuin ei tuo puhe olisi tehnyt häneen vaikutusta, vaikka hänkin oli hyvin ihmeissään.
— Niin, miksi ei pappismies? Eivätkö papit ehkä ole ihmisiä, niinkuin muutkin. Ja vankilat ovat olemassa ihmisiä varten.
— Mistä syystä hän oli joutunut sinne?
— No… sentähden varmaankin, kun oli tahtonut, että kuningas karkoitettaisiin ja että paavista tehtäisiin kuningas hänen sijalleen. Mutta toiset taas sanoivat, että hänkin oli vankilassa raha-asioiden tähden. Hän oli pitkä mies, hiukset lumivalkeat, ja luki lakkaamatta. Siellä oli toinenkin mies, ja tämä kuoli ja jätti vangeille kaikki rahat, jotka hänellä oli säästökirjassaan. Minullekin tahdottiin antaa viisi liiraa, mutta minäpä kieltäydyin ottamasta niitä vastaan. Sardinialainen ei ota vastaan almuja.
— Sinä houkkio! Minä olisin ottanut ne ja juonut itseni humalaan vainajan kunniaksi.
— Sellainen on kiellettyä, — Elias huomautti ja vaikeni hetken, vaipuneena muistoihinsa.
Sitten hän huudahti.
— Sus siunatkoon, kuinka paljon erilaista väkeä siellä oli. Siellä oli muuan hevosseppä, sardinialainen niinkuin minäkin. Hänet he sieppasivat kiinni Cagliarissa samana yönä kuin minutkin. Hän luuli, että hänet päästettäisiin vapaaksi, mutta hänetpä vain vangittiin hänen huomaamattaan.
— Tottapahan sitten huomasi!
— Se on varma se.