Ukko oli ollut niin allapäin, ettei ollut maistanut tilkkaakaan, eikä ollut punonut tukkaansa noita neljää pientä palmikkoa. Mutta hän oli pessyt itsensä puti puhtaaksi, oli voidellut rasvalla kenkänsä ja pukenut ylleen ihka uuden puvun. Maddalena yksin näytti välinpitämättömältä isot madonna-luomet maahan luotuina. Hän istui sulhasensa vieressä pihalla, puhui vähänlaisesti katsellen sormuksiaan ja muuttaen niitä usein sormesta toiseen. Pietro oli onnellinen. Hän oli ajanut leukansa sileäksi, silmät loistivat ja huulet punoittivat. Hänellä oli yllään hääpuku; valkea paidankaulus oli käännetty sinisamettisille liiveille, ja tässä asussa hän näytti melkein kauniilta.
— Lähtekäämme, lähtekäämme, Portolu kehoitteli innossaan nähdä jälleen Elias poikansa. Ja heti kun hän oli avannut pienen huoneen oven, hän alkoi nauraa väkinäistä nauruaan ja lasketella lorujaan huomaamatta kuolettavaa surua, jonka vallassa hänen poikansa oli.
— Näettekö hänet, talomme kukkasen, joka tahtoi kuolla veljensä hääpäivänä! Onko tämä nyt laitaa? Näinhän sinun istuvan kalliolla toissailtana ja ajattelin: Kyyhkyni varmaankin tulee sairaaksi. Ja sitten lähdetään ja löydetään hänet aivan kuin kuolleena, ja meidän on pakko tuoda hänet rattailla tänne kotia. Onko tämä nyt laitaa? Kas, kasvosi ovat kelmeät kuin tuhka. Elias parka, tahdotko viiniä? Näetkös, viini parantaa kaikki taudit. Veljesi on nyt naimisissa, joko tiedät sen? Pian nouset vuoteesta, ja silloin juomme vastanaineiden maljan.
— Jätä hänet rauhaan, — Annedda sanoi hiljaisella äänellä ja nykäisi miestänsä takinliepeestä. Ja ukko vaikeni katsellen suruisena Eliaksen suljettuja luomia.
Nuori pariskunta oli jäänyt pihalle sukulaisten ympäröimänä. Keskustelu ei ollut erittäin vilkasta. Heitä painoi väkinäinen tunnelma, jota nuoren vaimon kylmän jäykkä käytös ei ollut omiaan karkoittamaan.
Muutamat julkeat katupojat pistivät toisinaan päänsä sisälle portista huutaen ja pyytäen makeisia ja heitellen kiviä seiniin. Keittiössä nuoren vaimon äiti ja eräs toinen sukulaisnainen valmistivat iltaruokia. Annedda muori kulki varpaisillaan ja kalpeana kasvoiltaan, mutta levollisena pihalta keittiöön ja keittiöstä Eliaksen huoneeseen. Hän uskoi varmasti, että Elias parantuisi. Luullen, että poika oli säikähtänyt jotakin, hän oli valmistanut hänelle erityisen lääkejuoman, sitten hän oli ripustanut pyhän rahan hänen kaulaansa, sytyttänyt lampun palamaan P. Fransiskuksen kuvan eteen, ja loppujen lopuksi hän oli lausunut vihreät sanat, mikä loitsu ilmaisi, paraniko sairas vai kuoliko. Nämä vihreät sanat olivat vastanneet, että sairas jäisi eloon. Ja äiti oli huudahtanut: — Olkoon P. Fransiskus kiitetty, ja olkoon Jumala ylistetty kaikesta, minkä hän armossa säätää!
Vähitellen häävieraat poistuivat. Taloon jäivät ainoastaan nuoren vaimon äiti ja kaksi veljeä sekä eräs naapurinvaimo, Anneddan ystävätär. Illallinen oli päivällistä ikävämpi. Saattoi kuulla Eliaksen vaikeroivan, ja suruinen ahdistava tunnelma laskeutui mieliin.
— Tämä tuntuu hautajaisaterialta, — ukko Portolu huomautti ja yritti nauraa, mutta sisimmässään hän oli alakuloinen ja ajatteli, että hääpäivää varjonnut synkkä tunnelma oli huono enne vastanaineille. Kun Annedda muori oli todennut, ettei illallispöydästä puuttunut mitään, hän vei Eliakselle kupillisen lihalientä.
— Kohottaudu hiukan istumaan, poikani, ja juo tätä, — hän sanoi hellästi huolehtien ja hämmensi keittoa jäähdyttääkseen sitä.
Mutta Elias teki vastenmielisyyttä osoittavan eleen ja työnsi pois äidin käden.