— Voi, hän tappaa minut, jos kerron hänelle kaiken, — hän sitten ajatteli, ja hän tekisi oikein, jos murskaisi minut jalallaan kuin sammakon.
Useita päiviä tällainen taistelu riehui hänen sielussaan. Mutta kun hän ensimmäisen illan jälkeen oli hiukan tyyntynyt, hänen oli sentään helpompi hillitä itsensä seuraavina päivinä, eikä hän palannut Nuoroon. Mutta hänen voimansa uupuivat, kuolettava alakuloisuus ei antanut hänelle rauhaa yöllä eikä päivällä. Ja hän tunsi, että jos hän olisi palannut Nuoroon ja nähnyt Maddalenan, hän ei olisi voinut vastustaa kiusausta. Silloin hän uudelleen lähti hakemaan ukko Martinua, kulki laitumen poikki, hyppäsi aidan yli ja painui metsään. Oli mitä kirkkain kuutamoyö. Tuuli liikkui puiden latvoissa suhisten hiljaisen soinnukkaasti. Mutta alhaalla korkkitammien runkojen lomissa ei lehtikään liikkunut. Kuu pilkisti rauhallisesti oksien lomasta, ja sen kirkkaasta pinnasta erosi jokunen pieni oksa mustana kuviona. Metsä tuntui lumotulta satulehdolta.
Elias asteli edelleen. Hänen tarkka silmänsä erotti maanpinnan epätasaisuudet, varjossakin olevat rungot, pienimmänkin pensaan. Kaukaa hän näki, että ukko Martinun mökistä pilkoitti tuli, ja oitis tämä tuotti lievennystä hänen syvään ahdistukseensa.
Oih, vihdoinkin hän saattoi uskoa jollekulle sen kauhean salaisuuden, joka raateli hänen sydäntään, ja anoa apua ja neuvoa. Mutta saavuttuaan Martinun mökkiin hän jälleen vaipui epätoivoon. Mitä vanhus voisi tässä tehdä? Mitä hän pyytäisi häneltä? Mikä oli tapahtunut, oli tapahtunut, eikä sitä voinut millään muuttaa, vaikka maailma romahtaisi kasaan. Ja minkä täytyi tapahtua, se tapahtui, antoipa vanhus mitä neuvoja tahansa.
Elias muisti kaikki ne kerrat, jolloin ukko Martinu oli antanut hänelle hyviä neuvoja; ne olivat aina tuottaneet hänelle lohdutusta, mutta hän ei ollut koskaan voinut niitä noudattaa. Ajatellessaan tätä hän vaipui istumaan lieden ääreen, kasvoillaan niin syvän surun ilme, että ukko Martinu heti arvasi kaiken.
— Missä olette ollut? — Elias kysyi. Olen hakenut teitä monta kertaa.
— Miksi olet hakenut minua, Elias Portolu?
— Enhän ole niin pitkään aikaan tavannut teitä.
— Ja minne olet matkalla näin myöhään?
— Tulin tapaamaan teitä, setä Martinu.