— Eipä niinkään helposti näinä aikoina.
Parastaikaa on Roomassa ulkomaalaisia, jotka peittävät sen tulvaansa kuin heinäsirkkaparvet, serkku vastasi pysähtyen joka kuvastimen eteen ihaillakseen itseään eri asennoissa ja puhuen äänekkäästi, jotta ruokailuhuoneeseen kokoontuneet mieshenkilöt kuulisivat.
— Tässä on teidän huoneenne; lemmenpesänne, muuttolinnut! Claretta virkkoi sitten mennen Reginan kanssa kulmahuoneeseen, jonne seuraavassa tuokiossa tulivat Antonio, äiti, Arduina ja matkalaukkuja kantava palvelijatar.
Huone oli sangen iso, mutta sitä painoi matala, harmaa katto, johon oli piirretty ristiin rastiin mauttomia siniviivaisia kuvioita. Raskaat verhot peittivät kolmea ikkunaa, joista yksi oli ison, jykevän, pieluksia ja peitteitä täyteen sullotun vuoteen jalkapäässä. Tuo harmaa katto, joka riippui tämän arkipäiväisen poroporvarillisen huoneen yllä, jonka matkalaukut ja hatturasiat tekivät niin ahtaaksi, että tuskin pääsi liikkumaan, lisäsi sitä tukahduttavaa tunnetta, joka oli vallannut Reginan. Hän katseli ympärilleen vaieten ja surumielisenä. Hän luuli näkevänsä pahaa unta, olevansa oudossa vankilantapaisessa, jossa jokin suloinen voima kahlehti ja painoi häntä kuin kuolettavan raskas taakka. Voi kaikkia noita ihmisiä, noita naisia, jotka piirittivät ja tukahduttivat häntä armottomalla uteliaisuudellaan. Tuona myöhäisenä hetkenä, pitkän matkan tärinän jälkeen, hänen mielensä melkein sairaalloisesti kammosi kosketusta noihin vieraisiin ihmisiin. Sinä hetkenä hän tunsi tarvetta levätä, järjestää tukkaansa, muuttaa pukua. Mutta häntä ei jätetty hetkeksikään rauhaan. Claretta ei näyttänyt aikovan luopua kuvastimesta. Arduina, joka oli kirjailijatar, tuntui tutkivan tulokkaan vaikutelmia. Anoppi ei herjennyt tähystelemästä häntä kyynelöivine silmineen.
Regina riisui vaippansa ja hattunsa. Hänen pienet kasvonsa paljastuivat säikähtyneinä ja kalpeina sekavina aaltoilevien tiheiden tummien hiuksien alla.
Antonio ei enää kiinnittänyt huomiota häneen touhutessaan matkalaukkujen järjestämisessä ja tiedustellessaan äidiltään tuttavien kuulumisia.
Vanha nainen huohotti ja huokaili ja vastasi poikansa kysymyksiin kääntämättä silmiään nuoresta miniästään.
Missä saan peseytyä? Regina kysyi. Hänen isot, ruskeat silmänsä, jotka tavallisesti olivat sametinpehmeät ja lempeät, olivat puoleksi ummessa väsymyksestä ja näyttivät melkein hurjilta.
— Tässä, Arduina vastasi syöksyen pesukaapin ääreen. Tässä, lemmikkini.
Tässä on kaikki, mitä tarvitaan: saippuaa, ihojauhetta, kampa.
Millaisesta saippuasta pidät?
Regina ei vastannut. Hän pesi kätensä ja kasvonsa, otti pyyheliinan, jonka käly ojensi hänelle ja kumartui sitten katsomaan pesukaapin matalaan kuvastimeen järjestääkseen tukkansa.