— Istuhan, Arduina sanoi ja lykkäsi hänen taakseen tuolin. Muuten et näe peilailla.
— Ei, jos istun, näen vielä huonommin, Regina vastasi yhä pahemmin hermostuen. Olen likinäköinen.
— Likinäköinen! Vaikka sinulla on niin kauniit silmät!
— Jo noin nuorena! vanha rouva huudahti.
— Mitä sillä on väliä? Regina virkkoi tuikeasti. Meidän perheessämme ovat kaikki likinäköisiä.
— Onko sinulla silmälasit? Claretta kysyi.
— On kyllä, mutta en käytä niitä, en pidä niistä.
— Se on päinvastoin hyvin »pikanttia», Arduina huomautti. Mutta kuulehan, kultaseni, levitä hiukan hiuksia ohimoilla, ne ovat liiaksi pingoitetut. Onpa sinulla ihana tukka! Huomenna minä kampaan sen. Saatpa nähdä…
Ja Arduina kohotti kätensä nuoren rouvan pientä päätä kohti, joka näytti niin lempeältä ja vaatimattomalta, mutta joka nyt pudistelihe suuttuneen ylenkatseellisesti.
— Antakaa sen olla. Näin on hyvä.