* * * * *
Huomispäivän aurinko haihdutti Reginan lapsellisen levottomuuden ja tunnonvaivat.
— Tänään tai huomenna saan kirjeen häneltä, Antonio paralta! hän ajatteli herätessään entisessä huoneessaan, jonka ikkuna oli joen puolella.
Pääskynen, joka nukkui yönsä ikkunaverhon rautatangolla, lentää sujahdutteli huoneessa edestakaisin iskien nokkansa ikkunaruutuihin.
Regina tunsi syvää iloa nähdessään jälleen tuon pääskysen. Hän hypähti vuoteesta, avasi ikkunan, ja ihana maisema lisäsi hänen iloaan. Kuin sisäisestä pakosta hän riensi ulos ja samoili kedoilla sukeltaen vihannuuden, auringonpaisteen ja kasteen hurmaavaan kylpyyn. Hän retkeili ruohottuneella polulla; sen suulla kohosi porttina kaksi valkearunkoista jättiläispoppelia, joiden latvat yhtyivät värähteleväksi huippukaareksi. Hän asteli ojanpientareita, joilla astua taaperteli hitaita ankkoja. Etanat ryömivät näkyviin, jättäen jälkeensä ruohikkoon hopeajuovan. Poppelien lehvistöön kätkeytyneet tikat tuntuivat nakutuksellaan lyövän tahtia ajan kululle avaruuden ja yksinäisyyden kuulakassa kirkkaudessa.
Yhtä helakasti kuin eilen illalla kuutamossa, välkkyi nyt joka korsi, joka lehti ja kivi päivänpaisteessa. Joki virtaili majesteetillisena auringon kyntäessä siihen kultavakojaan, siellä täällä näkyi pyörteiden helmenhohteisia läikkiä. Saaret kitukasvuisine puineen näyttivät leijailevan veden ja taivaan häikäisevän heijastuksen välillä.
Kevät säteili vielä täydessä loistossaan rannattomalla tasangolla, uhkuvan voimakkaana kuin jättiläiskaunotar, jota rakastajan, joen, henkäys hyväili ja jota tuhannet kädet, sen orjien, maatyöläisten uutterat kädet koristivat.
Käveltyään itsensä väsyksiin Regina laskeutui istumaan vielä kostealle apilanurmelle, ja hänen ajatuksensa liitelivät kauas.
* * * * *
Iltapäivällä hänen alakuloisuutensa ja levottomuutensa palasivat.