Uteliaita, ikäviä, itsekkäitä ihmisiä, sukulaisia, tuttavia, viran kärkkyjöitä, alkoi tulvia taloon. Kaikki luulivat, että Reginalla oli vaikutusvaltaa ja että hän saattoi aikaansaada mitä tahansa yksistään senvuoksi, että asui Roomassa.
Alussa hän hymyili, mutta sitten kaikki tämä alkoi tuntua perin ikävältä. Kaikki hänen tuttavansa ja muut, jotka kunnioittivat häntä käynnillään, näyttivät hänestä muuttuneilta, vanhoilta, yksinkertaisilta, melkein naurettavilta.
Opettaja ja Gabriellakin tulivat käymään. Jälkimmäinen oli pieni, vaaleaverinen nainen, jolla oli kelmeät, pyöreät kasvot ja metallinkiiltoiset, harmaansiniset, tutkivat silmät.
— No niin, opettaja aloitti, napittaen takkinsa peittääkseen kapean, sisäänpainuneen rintansa, tässä nyt siis Reginamme taas on! Suurenmoista! Sain kirjekortin, jossa oli Colosseumin kuva. Siinä vasta on muinaisajan muistomerkki! Sinä, rakas Regina, olet tietysti nähnyt kaikki pakanalliset ja kristilliset muistomerkit ja kaikki Michelangelo Buonarrotin mestariteokset. Voi, Rooma, Rooma! Niin, totisesti, toivoisin hartaasti, että minun lapseni pääsisivät ikuiseen kaupunkiin.
— Isä! Gabrie varoitti tarkaten Reginan kasvoja nähdäkseen, oliko niissä pilkallinen ilme.
Mutta Regina oli hiukan kylmä, hieman välinpitämätön, mikä sai tulevan opettajattaren hiukan levottomaksi.
Myöhemmin saapui vielä eräs aatelisneiti Sabbionetasta. Hänen kasvonsa olivat kalpeat, ja hänen musta tukkansa kiinnitetty »à la Botticelli». Hänellä oli siro vartalo ja hieno puku, valkoiset käsineet ja tavattoman korkeat kengän korot. Gabrie, Toscana ja tämä neitonen olivat jotenkin samanikäisiä — kahdeksantoista korvilla, opiskelevien naisten katkerakokemuksisessa iässä. He olivat läheisiä ystäviä. Mutta Regina huomasi pian, että he kaikki kolme kadehtivat toisiaan, melkeinpä sydämensä pohjasta vihasivat toisiaan. Aatelisneitonen esiintyi ylhäisen itsetietoisesti ja panetteli ihmisiä hienolla tavallaan.
— Lopeta jo, sanoi Gabrie, jolta ei mikään jäänyt huomaamatta.
Tuollainen on jo vanhanaikaista.
— Ylhäisissä aatelispiireissä se yhä vielä on tapana, toinen vastasi ylenkatseellisesti.
Sitten tuli puheeksi pieni häväistysjuttu: pari Sabbionetan rouvaa oli syytänyt toisilleen solvauksia vasten silmiä keskellä katua.