— Tule sinäkin mukaan, Gabrie.
Pieni vaaleaverinen neitonen nousi. Mutta seuraavassa tuokiossa hän ajatteli, että Mariannalla ehkä oli Reginalle jotakin kahdenkeskistä sanottavaa, joten hän pyysi saada jäädä paikoilleen.
— Onko sinun täällä ikävä? Regina kysyi.
— Eihän toki! Gabrie huudahti. Mene nyt vain.
Regina lähti, mutta palasi pian ja pyysi Gabrieta tulemaan ruokasaliin, missä Marianna tarjosi teetä. Herroja ja naisia seisoi tarjottimien peittämän pöydän ympärillä juoden ja syöden. Marinna istui samovaarin ääressä kaataen läpikuultaviin, hienoihin japanilaisiin kuppeihin höyryävää punaruskeata teetä. Antonio kulki tarjoamassa teekuppeja naisille.
Hän ojensi kupin Gabriellekin, joka oli pysähtynyt ruhtinattaren taakse. Tämä keskusteli Intiasta palanneen saksalaisen herran kanssa. Gabrie hymyili Antoniolle lapsellisen kiitollisena.
— No, onko täällä hauskaa? Antonio kysyi.
— Hirveän hauskaa! Vaikk'en ymmärrä paljoa heidän puheistaan. Reginakin puhuu ranskaa, ja aika sujuvasti.
Antonio katseli vaimoaan. Hän oli vaaleassa puvussaan niin nuorekas ja hieno. Regina huomasi, että miehensä katseli häntä, ja meni hänen luokseen.
— Miksi katselet minua?