Gabrie nauroi, mutta Reginasta oli tuossa naurussa ontto kaiku kuin väärässä rahassa. Hän ei alunkaan päässyt selville siitä, epäilikö Gabrie, että Regina oli lukenut hänen muistiinpanojaan.
He erosivat sanoen: hyvästi, mutta puristamatta toistensa kättä.
Gabrie lähti Torino-kadulle, Regina taas Depreteskatua kohti. Jalkakäytävät olivat niin autiot ja hiljaiset, että hänen silkkihameensa kahina kuului tavattoman selvään kuin tuulen tuivertaessa kuivuneita lehtiä.
Hän ajatteli Gabrieta, joka palasi ullakkokomeroonsa kuin mehiläinen pesäänsä ja jolla oli päämäärä tässä nurinkurisessa maailmassa. Hän itse taas kulki umpimähkään tietämättä minne lopulta suuntaisi askelensa.
* * * * *
Näin hän kauan samoili katuja. Hän kulki Via Nazionalen edestakaisin huomaten lopulta ajatuksissaan joutuneensa Via Sistinalle, vastapäätä Pinciota.
Hänen raskaat ajatuksensa seurasivat häntä yhtä uskollisesti kuin hänen hameensa kahina. Pinciolla hän tapasi imettäjän ja Caterinan ja istuutui heidän viereensä terassin penkille. Puistossa ei ollut soittoa, mutta kaunis ilma oli houkutellut lehtokujat matkailijoita ja ajelijoita täyteen. Imettäjän kumartuessa laskemaan maahan pienokaisen, joka noukki pieniä kiviä, ojentaen ne sitten vakavan näköisenä toiselle samanikäiselle palleroiselle, Regina katseli ajoneuvoja, joita vieri lehtokujassa. Hän joutui lumouksen valtaan. Pincio oli sinä päivänä tavallistakin valoisampi ja kauniimpi: taivas kaareutui helmenvärisenä punasinervien ja vihreiden puiden yllä, hienosti pukeutuneita naisia ja herroja kuhisi käytävillä; kasvoja ja vartaloita, jotka olivat siroja kuin porsliinimaalaukset.
Kauniiden hevosten vetämiä vaunuja, joissa istui hienoja naisia, kiiti edestakaisin kuin näyttämön taustassa, näköjään säännöllisesti kuin tahdissa, mikä näytti ihmeen miellyttävältä, mutta samalla vaikutti nukuttavasti kuin virtaava vesi.
Regina oli ennen kadehtinut tuollaisia naisia, ja hänen kateutensa oli kehittynyt vihaksi, joka vei hänet harhaan. Nyt hän sääli heitä heidän ikävänsä ja hyödyttömyytensä vuoksi. Ja hänestä tuo tasainen, säännöllinen liikunto tuntui yksitoikkoisen pitkäpiimäiseltä, täällä lehtokujilla samoin kuin elämässäkin.
— Palataan kotiin. Ilma käy jo viileäksi, imettäjä sanoi.