— Ennemmin kuin aavistatkaan, Gabrie vastasi vilkastuen, ja rykien kovasti.
— Tuleeko siihen minun kaltaiseni otus? Regina jatkoi, heiluttaen ylenkatseellisesti ihojauhehuiskua. Valkoista ihojauhetta tuprahti kuvastimeen peittäen lasin ohuella kerroksella. Regina ajatteli.
»Gabrie varmaankin huomaa, että kohtelen häntä toisin kuin ennen, ja arvaa syyn».
Hän tiesi, että hänen käytöksensä oli häijyä, ja hän hermostui, kun ei voinut eikä tahtonut hillitä itseään.
Mutta Gabrie yski sanomatta mitään.
He lähtivät yhdessä ulos.
— Minne olet menossa? Regina kysyi.
— Kotiin lukemaan.
— Lähde mukaan! Siellä, minne minä olen menossa, on myöskin oppimista tulevalla kirjailijattarella. Kuvittelehan salia, jossa istuu kymmenen naishenkilöä, kaikki verivihollisia keskenään senvuoksi, että jokainen pelkää olevansa huonommin pukeutunut kuin muut!
— En päästä romaaneissani esiintymään mitään tuollaista inhoittavaa.
Turhaan siis laahaat minua moisiin paikkoihin.