— Miten sen turkisvaipan laita oikeastaan on?
— Herrainen aika! Siitä ei kannata puhua. Jo kuukauden päivät ruhtinatar on vatkuttanut minulle samaa asiaa. Hän lähetti vaipan korjattavaksi, mutta sai takaisin toisen, joka näyttää huonommalta. Siinä kaikki.
— Aiotko matkustaa Albanoon?
— Ehkä jonakin sunnuntaina… jos hän kutsuu.
— Minä ainakaan en lähde sinne, Regina sanoi korottaen ääntään.
— Miksi et?
— Siksi, että on niin kuuma.
— Luuletko, että siellä on kuuma? Ruhtinatar on vuokrannut järven rannalta huvilan. Parveke on täynnä ruusuja, joiden lehdet varistessaan putoilevat suoraan veteen.
Regina tiesi sen. Antonio, joka oli muutama päivä aikaisemmin käynyt paikkaa valitsemassa, oli jo kuvaillut huvilaa.
He kävelivät taas eteenpäin sanomatta halaistua sanaa. Mieletön tuuma, hiipiä, yöllä Antonion kintereillä urkkimaan hänen askeliaan, heräsi taas Reginan mielessä. Hän jo kuvitteli harhailevansa kuin tuo varjo tuossa keltaisen ja kolkon lyhdyn valon läheisyydessä, takanaan joku yökulkija, joka vuorostaan piti häntä silmällä. Mutta äkkiä hän ylpeänä nosti päänsä ajatellen: