— Miksi siis sanoit, että uskot sen?
— Sanoinko niin? Se ei ole totta.
— Vakuutan, että sanoit niin.
— Sanoin uskovani, että ihmiset uskovat sen olevan totta.
— En saanut sitä käsitystä. Sitäpaitsi ihmiset aina ovat niin pahansuopia ja juorunhaluisia.
— Epäilemättä. Ihmiset ovat pahansuopia. He ovat panneet merkille, että taloudellinen asemamme äkkiä on muuttunut, että nyt saatamme elää mukavasti huolimatta vakinaisten tulojamme pienuudesta, ja heti heidän parjauksensa ja juorunsa ovat liikkeellä. Sekin selityksesi, että vasta nyt olet ruvennut keinottelemaan pörssissä, vaikka olisit voinut tehdä sen jo aikaisemmin, on omansa…
— Joutavia! Antonio keskeytti. Aikaisemmin olin yksin ja ansaitsin enemmän kuin tarvitsin. Sitäpaitsi monet luulevat, että sinä olet rikas. Ei kukaan tiedä, että pelkkä sattuma sai minut keinottelemaan pörssissä…
— Mitä tällä kaikella on asian kanssa tekemistä? Ei ihmisten ole pakko ottaa selville meidän asioittemme yksityiskohtia. Sattuma! hän toisti, ja hänen kasvonsa synkistyivät, kun hän muisti tuon sattuman, johon hän oli lapsellisesti uskonut, vaikka oli himmeästi vaistonnut, että se oli keksitty, taitavasti keksitty, mutta hauras valhe, kuin novellinkirjoittajan tyylitemppu.
— Mitä sille voi? Regina jatkoi uuden vihankaunan ja epäilyksen ahdistamana. Ihmiset juoruavat senkin johdosta, että joka päivä, joka hetki saa nähdä kummallisia »sattumia». Itse tiedät paremmin kuin minä, miltä näyttää arkielämän kulissien takana. Siellä vilisee häpeällisiä tekoja. Olethan itse monesti osoittanut minulle nuoria miehiä, jotka ottavat rahaa rakastajattariltaan.
Antonio ei vastannut. Regina jatkoi: