Arduina piti pitkän puheen tulevista sukupolvista ja palasi lähtökohtaansa: raha-avustukseen.
— Hyvä lapsi, kyllä kai avustus saadaan, senaattori sanoi yhä katsellen
Reginaa.
— Entä puheillepääsy?
— Totta kai se hankitaan! näin senaattori lupaili. Sinä hetkenä hän hymyili samoin kuin maalauksessa ja sen peilikuvassa, ja Regina huomasi, että hän surkutteli italialaista kirjailijatarparkaa ja ajatteli työtä tekevien englantilaisten naisten »siveellistä olemusta».
— Mutta mitä hyötyä puheillepääsystä on? Regina kysyi rohkeasti matkien senaattorin hymyilyä. Raha-avustuksen tarpeellisuus on käsitettävissä, mutta puheillepääsy…
— Se on siveellinen tuki. Tosin minun periaatteeni…
— Niin, niin; siveellinen tuki! senaattori toisti yhä hymyillen.
Regina tunsi äkkiä rinnassaan heräävän kapinan hengen. Miksi ei tuo mies, joka ulkomailla huomasi naisten »siveellisen olemuksen» niin suuresti eroavan kykenemättömien ja orjuutettujen italialaisten naisten siveellisestä olemuksesta, selittänyt Arduina paralle, kuinka nurinkurinen hänen menetelmänsä oli?
— Mutta, Regina aloitti, jos aina on päästäkseen eteenpäin pakko turvautua siveelliseen tai aineelliseen tukeen… eikö ole parempi kokonaan pysyä alallaan! Me naiset olemme sentään aina loisia. Ja on yhdentekevää, elämmekö nojaamalla isän, aviomiehen, rakastajan tai hallituksen tai kuninkaallisen perheen avustukseen.
— Sinä et käsitä näitä asioita, Arduina huomautti, hän kun ei ollut oivaltanut Reginan ajatusta. Sinä puhut vain, kun et itse tarvitse mitään.