Arduina otti heti puheeksi käyntinsä aiheen. — Tietysti, tietysti; mutta setä oli tyystin unohtanut koko asian. Hän ei tosin sanonut sitä suoraan, mutta Regina oivalsi sen kyllä.
— Niin, niin! Toimitatte siis sanomalehteä, naisasialehteä, eikö niin?
— En toki — tuota noin… kylläkin naisasiaa ajavaa, mutta hyvässä merkityksessä…
— Tietysti, tietysti, hyvässä merkityksessä. Opetatte naisia tekemään työtä, totutatte heitä ajattelemaan työtä, ansiota, riippumattomuutta… Kun liikun ulkomailla, varsinkin Englannissa, naisten »siveellinen olemus» tekee minuun aina voimakkaan vaikutuksen, he kun ovat niin erilaisia kuin meidän naisemme… kuin te esimerkiksi…
— Mutta minähän teen työtä! Arduina yritti väittää vastaan.
— Mutta sinun työsi ei ole tarpeeksi tuottavaa, kun kerran tarvitset valtiolta avustusta, Regina ehätti huomauttamaan.
— Kas vain! Entä te, kirjoitatteko tekin?
— En, en ole koskaan tehnyt mitään.
Senaattori katsoi häneen ivallisilla ja alakuloisilla silmillään. Regina punastui ajatellessaan, ettei hän todella ollut koskaan tehnyt työtä.
— Tarvitsen vielä avustusta, kun työtä toistaiseksi ei Italiassa korvata ansion mukaisesti. Mutta tulevaisuudessa… Ne polvet, jotka me kasvatamme, ne… J.n.e.