Regina kulki levottomana ruokasalin läpi lautanen kädessä kuvitellen, että kaikki katselivat häntä, mutta tyytyväisenä, kun hänelle oli suotu tilaisuus tarjota palanen kakkua kirjailijalle.
— Kiitoksia, neiti! kirjailija virkkoi kumartaen Reginan ojentaessa hänelle lautasen.
— Anteeksi, rouva! Arduina korjasi. Saanko esittää kälyni?
— Onnittelen ja valitan! kirjailija sanoi julkeasti. Kaikkien näiden satavuotiasten joukossa — hän mulkoili ympärilleen pyöreillä silmillään — hän näyttää lapselta.
— Miksi valitatte? Arduina kysyi.
— Sentähden, että te olette hänen kälynsä!
Regina huomasi heti, että kirjailija oli hyvin epäkohtelias, ja katsoi parhaaksi palata pöydän ääreen. Marianna oli jo huoneen toisessa päässä. Regina otti arasti toisen kakkulautasen ja vei sen Massimolle, joka seisoi ovensuussa, hänkin hylättynä ja unohdettuna.
— Kas, sinähän näyttelet emäntää! hän virkkoi Reginalle. Tuo minulle myös lasi tuota viiniä, näethän, tuosta pitkästä pullosta, jonka kaula on kullattu. Tuosta, joka on pöydän kulmalla. No mene jo. Ja juo itsekin sitä.
Regina lähti, mutta huomasi, että ruhtinatar parastaikaa kaasi lasiin viiniä juuri siitä pitkästä pullosta, jossa oli kullattu kaula.
— Massimo tahtoisi lasin tätä viiniä, Regina mutisi ujosti.