— Anteeksi?
Ruhtinatar ei kuullut, mikä ehkä oli hyväkin.
Regina kaasi viiniä lasin täyteen ja vei sen langolleen. Lasista nousi harvinaisen hieno tuoksu kuin kukasta.
— Tämä on portviiniä! Massimo virkkoi äänensä kuulostaessa kiitolliselta. Kiitos, pikku käly! Tämä teki hyvää. Se on uudenaikaisten jumalien juomaa.
— Olet iloinen tänä iltana!
— Kaikkea muuta. Minun on hirveän ikävä. Lähdetään pois! Arduina jääköön tänne. Kuka tuo koirankuonolainen on, joka pitää hänelle seuraa?
— Kuuluu olevan kirjailija.
— Ei ole kunnia tuntea, Massimo sanoi syöden ja juoden. Millaista roskaväkeä! Kyllä on sekalainen seurakunta!
— Se on totta! Regina myönsi. Mutta olemmehan mekin täällä!
— Me annamme heille palttua! Me olemme nuoria ja voimme tulla rikkaiksi. He ovat rikkaita, mutta eivät koskaan enää voi tulla nuoriksi jälleen.