— Tämä ei ole elämää! Tai ainakin se on hyödytöntä elämää, johon minä olen kyllästynyt.
— Mitä siis tahtoisit tehdä?
— En oikein tiedä. Tahtoisin lentää. En tuossa kuluneessa kuvaannollisessa merkityksessä, vaan oikein todellisessa merkityksessä tahtoisin lentää, ulos ikkunasta, ja takaisin ikkunasta sisään. Tahtoisin keksiä keinon, miten se voisi tapahtua.
— Minäkin olon joskus ajatellut sitä.
— Sinä et ollenkaan ymmärrä, mitä tarkoitan, Regina huudahti hiukan äkeissään.
— Vai niin!
— Näetkös, minä tarkoitan sellaista, että on kuin jano ja tekee mieli jotakin tuntematonta juomaa, jano, jota ei mikään pysty sammuttamaan. Oletko sinä kokenut sellaista?
— Olen kyllä.
— Et ikinä. Sinä et ole voinut kokea sellaista. Sinä et ymmärrä mitään.
— Anteeksi! Ole hyvä ja anna minun tarttua ajatuksesi langan päähän.