— Se ei ole totta, se ei ole totta, hän yhä mutisi itsekseen.
Rauhallinen palvelija sanoi isännälle:
— Koska Sebastiano on täällä, niin toinen meistä voi lähteä.
Berte meni silloin tyttärensä huoneeseen. Simone oli juuri hiukan tointunut ja koetti nostaa päätään. Marianna oli tarttunut hänen käteensä ja puristi sitä käsiensä välissä, odottaen levottomana, että hän vielä puhuisi. Mutta Simonen silmät verhoutuivat, pää vaipui jälleen raskaana pielukselle, ja alkava kuolonuni, josta hän juuri hiukan oli herännyt, valtasi hänet uudelleen.
— Marianna, — sanoi isä, koskettaen sormella hänen olkapäätään. Täytyy päättää, mitä on tehtävä.
Marianna säpsähti.
— Tehkää, mikä on välttämätöntä.
Ja Berte palasi keittiöön.
— Hän on tullut tajuihinsa, mutta kuume polttaa häntä. Täytyy lähettää sana hänen kotiansa.
— Mitä sanoi emäntä? — kysyi palvelija, kumartuen kiinnittämään kannusta kireämmälle.