Hänelläkin oli kaksi kodista maailmalle kadonnutta veljeä; eikä hän tahtonut kieltää apuaan kuolevalta.
Marianna tervehti häntä päännyökkäyksellä ja vei hänet pikkuhuoneeseen. Äiti oli sytyttänyt vaskilampun, joka riippui naulasta yläpuolella vuodetta. Sen pyöreä värähtelevä varjo peitti kuin hikiliina kuolevan kasvot, ja se levitti heikkoa valoansa illan hämärään.
Simone oli horroksissa ja näytti tuon varjon verhoamana jo vaipuneen alkavaan kuolonuneen.
Pappi lähestyi varpaisillaan, pysähtyen katselemaan häntä ääneti, seisoen äidin vieressä, joka oli noussut ja joka äärettömän hellästi katseli poikaansa, peläten hänen heräävän virkistävästä unesta, mutta samalla peläten, ettei hän enää ollenkaan heräisi.
Sitten hän poistui huoneesta, ja pappi istahti rukoilemaan.
Naiset seisoivat ulkopuolella ovea, odottaen. Ja Marianna, jonka väsymys yhä enemmän valtasi, ajatteli Jeesusta Öljymäellä ja pelkäsi nukahtavansa.
— Mitä minun nyt tulee tehdä? — hän mietti.
Eihän hän enää rakastaisi, ei enää odottaisi. Mutta hänen tilansa ei ollut epätoivoa, vaan pikemmin toivon ja vapautumisen tunnetta. Olihan Simone tästälähin turvassa kaikilta vaaroilta.
Marianna ei enää kuulisi Simonen askelia maan päällä. Mutta Simone oli nyt kuuleva Mariannan askelet maailmasta ja oli odottava häntä sillä kynnyksellä, jonka tuolla puolen alkaa oikea vapaus.
Keittiössä palvelija ja isäntä valmistivat illallista. Niissäkin taloissa, missä kuolema käy vieraissa, elävien täytyy ajatella ravintoaan. Lisäksi pappi oli tullut tänne tuon pitkän matkan; oltiin velvollisia osoittamaan hänelle kunnioitusta harvinaisena vieraana. Berte Sirca kumartui lieden yli puhaltamaan hiillosta, tavantakaa pyyhkäisten harvoja hiuksiaan, ja palvelija, niinkuin tuona Simonen ensi käynnin iltana, valmisti paistia verisin käsin. Hänen kasvonsa pysyivät järkähtämättöminä, välinpitämättöminä. Isännänkin kasvot pian selkenivät: lopulta Jumala tietää, mitä tekee, ja hänen tiensä ovat tutkimattomat. Ja se ihminen, joka on keksinyt sananparren »Ei niin pahaa, ettei olisi jotakin hyvää», on varmaankin ollut niitä, jotka kaikkien sananparsien tekijäin tavoin ovat koonneet paljon elämänkokemusta.