— Varastin… kirkosta… Varastin timanttisormuksen… Ihmeitä tekevän
Neitsyen kirkosta… Se on tuolla… patruunalaukussa.
Pappi veti otsansa ryppyihin, ihmetellen ja melkein loukkautuneena.
Eiväthän rosvot koskaan varasta kirkoista.
— Miksi teit tämän, Simone?
— Tahdoin antaa sen naiselle, uskollisuuden merkiksi.
— No niin, sinä luovutat minulle tuon sormuksen ja minä vien sen takaisin Ihmeitä tekevälle Neitsyelle.
— Ei. Tahdon uskoa sen… uskoa… sen Mariannalle… että… hän veisi sen… takaisin.
— Hyvä. Uskomme sen Mariannalle, joka vie sen takaisin. Entä vielä…
— Ei mitään muuta.
Silloin pappi teki ristinmerkin ja lausui lopullisesti synninpäästön.
Nyt naiset palasivat takaisin huoneeseen. Marianna riensi asettumaan Simonen vuoteen ääreen, mutta hänen mieleensä johtui, että siinä oli äidin paikka.