Muuten täytyi tehdä valmistuksia Herran ehtoollista varten. Marianna otti esille liinan ja levitti sen kaksinkertaisena pienelle pöydälle ja nouti sitten kynttilän keittiöstä lisätäkseen valaistusta. Palatessaan hän näki, että äiti oli tuonut mukanaan pienen vahakynttilän, jota sytytettynä piti kädessään kuin vaaleata vartta, jonka kultakukasta putoili siemenhelmiä.
Miehetkin tulivat sisään ja polvistuivat huoneen perälle, pää paljaana, lakki kädessä. Ovi oli jäänyt auki, ja kuu loi sisään hopeajuovan. Ulkona lauloi satakieli.
Autettuaan pappia kohottamaan Simonen istuvaan asentoon Marianna polvistui vuoteen ja seinän väliseen ahtaaseen paikkaan, lujasti tukien toisella kädellä pieluksen takaa ja otsa painettuna peitteelle. Hän kuuli papin sanat, joka kumartui kuolevan kasvojen yli, rippileipä kädessään, ja näki hengessä edessään kuun yläpuolella vuoria ja tammen, joka säteili kuin tulikehä. Sitten kaikki vaipui hiljaisuuteen. Käsi laskeutui hänen päänsä päälle; Simone kutsui häntä vielä kerran:
— Marianna!
Marianna kohotti päätään ja näki edessään papin, vielä messukasukka yllään. Ja hän loi Mariannaan katseen voimakkaista tummista silmistään.
— Marianna, hän sanoi, — Simone tahtoo luovuttaa sinulle sormuksen, joka on vietävä Ihmeitä tekevälle Neitsyelle. Hae se esille tuosta patruunalaukusta.
Marianna meni huoneen poikki ja nosti raskaan patruunalaukun penkiltä, jolle oli laskenut sen Simonen takin ja vyön viereen. Hän avasi sen ja löysi sisätaskusta sormuksen. Rengas oli mustunut, mutta timantti säikkyi varjossa, ja kaikki näkivät sen.
Marianna piti sitä avatussa pivossaan ja ojensi sen papille, joka otti sen kahden sormen väliin, näyttäen sitä Simonelle:
— Onko se tämä?
Mariannan silmät säteilivät kuin timantti. Hänen sydämensä ilmaisi hänelle kaiken.