— Ja hän luuli kuulevansa oman hitaan ja rauhallisen äänensä, — onko tänä yönä mato alkanut kalvaa aivojasi? Oletko saanut kuumetta, kun hiukan humaltunut nuori mies on puristanut rannettasi? Vai riivaako sinua paholainen? Tämä vielä puuttuu.
Ja ajatus, että pahahenki todella oli tunkeutunut hänen sieluunsa ja ruumiiseensa Simonen hahmossa, herätti hänessä ahdistuksen- ja häpeäntunteen.
— Marianna, miten on laitasi? Etkö muista, kuka olet? Sinä valtijatar, hän palvelija, sinä vanhempi, hän nuorempi, sinä rikas, hän kurja, vailla kotia ja vailla vapautta!
— Mutta juuri sen vuoksi elämä on kaunis »vastakohtineen ja vaaroineen», niinkuin vanhassa laulussa sanotaan.
— Voi sinua poloista, Marianna? Hän on totisesti syöpynyt olemukseesi.
Kiusaus on tullut.
— Herra Jumala, vapauta minut, — mutisi hän vetäen huivin kasvoilleen. Ja hänestä tuntui, kuin hän olisi ollut lintu, joka kätkee päänsä siipensä alle.
* * * * *
Simone poistui karjatalolta yöllä, eikä häntä enää näkynyt seuraavina päivinä. Marianna ei häntä odottanut; hän kuvitteli nähneensä unta, eikä edes tahtonut muistella untaan. Tämäntästä hän kuitenkin nosti päätään, luullen kuulevansa kaukaisia askelia ja lumoutui tuijottamaan metsään.
Vastakkaisella niityn liepeellä kukki rautatammiryhmä; lakastuneet lehdet varisivat uusien tieltä ja kukat puhkesivat ja aukenivat samanaikuisesti lehtien kera, hohtaen, niin toiset kuin toisetkin, kuin vaalea kulta, joka päivänlaskun jälkeenkin loi niihin auringonpaisteelta näyttävän kiillon.
Päivän kallistuessa iltaan Marianna unhoittui istumaan keittiön pieneni kkunan ääreen, katsellen tuota tummasta metsäntaustasta eroavaa valoisaa puuryhmää. Hän ei tietänyt miksi hän tunsi epämääräistä iloa nähdessään vanhojen rautatammien äkkiä nuortuvan ja säteilevän sisäistä valoa. Siinä hänet näki istumassa kalpeana, mutta silmät täynnä loistoa, Sebastiano, joka eräänä päivänä palasi tuomaan hänelle käsirahat korkkiaineesta. Sebastiano oli iloinen, niinkuin aina, kun hänellä oli tilaisuus lähestyä serkkuaan; mutta mustasukkaisuuden varjo laskeutui hänen kasvoilleen, hänen yllättäessään Mariannan sellaisen tunnelman vallassa.