Kun hän sitten aamulla täydelleen heräsi kavahtaen äkkiä ylös, hän tunsi epämääräistä vangin iloa, joka laskee kärsimysaikansa päiviä, tietäen, että ne kerran päättyvät. Toinen tosin alkaa, mutta edellinen on päättynyt, ja joka hetki vie lähemmäksi vapautusta.
— Ainakin jouluna, jos ei aikaisemmin…
Joulu on tuleva. Onhan hän tottunut pitkiin yksinäisiin ja hiljaisiin kuukausiin. Yhteen aikaan hän ei odottanut mitään, kuvitellen, ettei hänelle enää koskaan tapahtuisi mitään uutta. Mutta nyt sitävastoin päivät tuntuivat hänestä olevan täynnä odotusta, täynnä toivoa. Ja kuukaudet ja päivät liitelivät hänen sormiensa päissä keveinä kuin kukan terälehdet. Jouluna Simone tulee! Entä jos ei tulekaan? Entä jos tuo synkkä kohtalo, jonka hän oli valinnut, loitonsi hänet ainaiseksi, eroitti hänet uudelleen?
Tätä ajatellessaan hän kavahti vuoteesta ja riensi avaamaan ikkunaa, ilma kun tuntui tukehduttavan häntä.
Matalasta ikkunasta, jossa oli neljä pientä ruutua, avautui näköala talon taakse pieniin puutarhoihin ja mustiin mökkipahaisiin, joiden takana kohosivat taivaanrannalle Orthobene vuoren rosoiset huiput.
Aamuruskon punahohde valaisi avaran matalan huoneen, jossa oli keltaiseksi maalattu puukatto. Uuden kaapin peili pisti silmään vanhanaikuisen arkun vieressä, joka oli koristettu lintu- ja kukkakuvioilla. Ja Marianna kääntyi isoa puusänkyään kohti, kääntäen selkänsä taustaseinään päin, jotta ei näkisi itseään puolialastomana peilistä.
Mutta hänen pukeutuessaan peilistä heijastuvan kuvan liikehtiminen veti hänen katseensa vaistomaisesti puoleensa. Ja ohimennen hän kääntyi, katsoen peiliin aran uteliaasti. Niin, nyt asusti toisenlainen nainen tässä huoneessa; vilkas ja kaunis nainen. Entinen Marianna oli haudattu rautatammien lakastuneiden lehtien alle karjatalon maille. Miksi hän ei katsoisi peiliin? Hän kääntyi ja katseli itseään siveän uteliaana, ikäänkuin olisi katsellut kuvapatsasta. Pitkien ja sileiden säärien yläpuolella hän näki hennot, kiiltävän vaaleat polvensa, jotka näyttivät marmorista veistellyiltä hedelmiltä. Hän tunnusteli niitä kämmenellään, sitten hän kumartui vetämään kenkiä jalkaan. Irroitetut palmikot valuivat kiemurrellen olkapäille ja valkoiselle povelle, jossa näkyi punasinerviä suonia. Hän siirsi palmikot taaksepäin toisella kädellä, ja toisella hän silitti kaarevan jalkansa punervaa kantapäätä. Mutta äkkiä hän punastui, riensi jälleen ikkunan ääreen ja alkoi sukia hiuksiaan ja silittää niitä huolellisesti päälaelle, niin että ne muodostivat mustan samettisiteen, josta tuskin eroittautui jakauksen valkoinen juova. Puutarhojen tuoksu, aamuhetken hiljaisuus palauttivat hänen mieleensä karjatalon; ja taas hän kuin ilmestyksenä näki jalkojensa juuressa Simonen, joka kahlehti hänen polvensa ja esti häntä liikkumasta. Ja kuitenkin hänen täytyi liikkua ja jälleen solmia yhteen entisen elämänsä katkaistu lanka. Hän tuntui kumartuvan ja sanovan nuorelle miehelle: — Nouse, Simone, sinun täytyy päästää minut.
Mutta nuori mies ei päästänyt häntä; hän seurasi ja puristi hänen kättään. Silloin hän kuvitteli kantavansa häntä käsivarsillaan kuin pienokaista ja menevänsä näyttämään hänelle jälleen taloa, missä hän oli ollut palvelijana, ja johon hän oli tuleva isännäksi.
Tuossa liuskakivisten jyrkkien portaiden yläpäässä oli pimeähkö askelma, valkoiset seinät olivat paljaat ja permanto vanhojen siloisten tiilien peittämä. Tältä askelmalta avautuivat ovet huoneisiin, joiden seinät olivat kellastuneet kosteudesta. Kaikki huoneet olivat kosteita ison lehtikujan takia, joka oksakatoksellaan peitti pihan ja ulottui rakennuksesta maantiehen asti. Kalkitut seinät olivat täynnä vihreitä hometäpliä, ja siellä täällä puukatot halkeilivat usein tapahtuvista korjauksista huolimatta. Ainoastaan maakerroksessa oleva keittiö, jonka ikkuna oli puutarhan puolella ja jonka ovesta päästiin pihalle, oli lämmin ja valoisa, liedessä kun paloi alati valkea.
Kun Marianna laskeutui alikertaan, palvelijatar oli jo lähtenyt ulkoaskareihin. Kahvi kiehui hellan hiilloksella ja nousevan auringon valossa hohtivat tummille seinille ripustetut kupariastiat.