Ikkunan rautaristikon aukoissa värähtelivät puutarhan pensaiden lehvät, ja kasteessa kimmeltävien valkoisten ruusupensasten ja korallinpunaisia marjoja uhkuvien pienten kirsikkapuiden välillä lenteli kultarintakerttu kaiuttaen houkutusääniään. Marianna avasi ikkunan ja ravisti hiukan ruostunutta rautaristikkoa, ikäänkuin olisi pyrkinyt vapauteen. Niin, Simone oli oikeassa, kun ei tahtonut menettää vapauttaan: kaikki muu paitsi ei vapautta!
Pikkupuutarhan takaa, polulta, joka kulki sen aidan viertä ja päätyi talon ohi kulkevaan maantiehen, kuului kavioiden kapsetta. Pyssynpiippu ja huopahatun huippu pistivät esiin aidan takaa. Marianna tunsi tulijan Sebastianoksi, ja todellisuuden tuntu sai hänet jälleen punastumaan. Hän toivoi sukulaisensa jatkavan matkaansa. Mutta tämä sensijaan pysähtyi ja kolhaisi jalallaan porttia. Marianna kulki kiirehtimättä pihan poikki, joka vielä oli kokonaan lehtikujan varjon peitossa, ja avasi portin. Ja heti hän huomasi, että Sebastiano katseli häntä ylhäältä hevosen selästä, niinkuin tavallisesti, ivahymy huulilla, silmät epäluuloisina, mutta pohjaltaan surullisina.
— Poikkesin kysymään, onko setä Berte jo matkustanut.
— On kyllä, hän läksi eilen.
— Ja nukuitko sinä, Marianna, hyvin viime yönä?
— Minä nukun aina hyvin.
— Sen tiedän. Eikö sinulla ole levottomia ajatuksia? Mutta enhän oikeastaan aikonut puhua siitä. — Onpa maaseutuilma tehnyt sinulle hyvää.
Marianna tuijotti häneen, odottaen purevaa huomautusta. Mutta Sebastiano loi katseensa autiolle tielle. Sitten hän äkkiä nykäisi suitsista, hyvästellen häntä hiukan alakuloisena.
— Jumalan haltuun, Marianna, hyvästi!
Marianna jäi seisomaan portille, kunnes ratsu katosi tien mutkaan. Hänestä tuntui, että Sebastiano jo arvasi hänen salaisuutensa ja piti häntä silmällä, niinkuin se tekee, joka olettaa toisen olevan vaaran uhkaamana tai taudin ahdistamana. Kotvan aikaa hän pelkäsi sukulaistaan ja itseään. Mutta tuossa tuokiossa hän ylenkatseellisesti ravisti itsestään pelon, ajatellen taas, että hän oli itsensä ja kohtalonsa herra, että oli tarpeeksi kauan ollut toisten palvelijana, ja ettei hänen tarvinnut tehdä tiliä mistään kenellekään.