Parasta oli siis sanoa tuo salaisuus hänelle täydelleen, uskoa hänelle sielunsa avain. Lisäksi hän ajatteli, että mairittelemalla häntä luottamuksellaan, hän voisi saada häneltä apua vaikeana hetkenä.
Hän nousi vuoteesta, avasi oven ja kutsui hiljaa. Kun Fidela sitten astui sisään kynttilä kädessä, valmiina lähtemään aamumessuun, puettuna tummaan pukuunsa, rauta-anturakengät jalassa ja rukousnauha ranteella, Marianna pakeni takaisin vuoteeseen ja peitti lapsellisesti kasvonsa raidin liepeellä.
— Fidela, minulla on jotakin sanottavaa sinulle. Luonani kävi mies viime yönä.
Ja tämän sanottuaan hän paljasti punoittavat kasvonsa, johon säkenöivät silmät loivat oudon rohkeudenilmeen.
— Älä häikäise silmiäni tuolla kynttilällä, — hän sanoi kääntäen päätään pieluksella. En ole vielä sanonut sinulle kaikkea. Se mies, joka kävi täällä viime yönä, on minun sulhaseni.
Palvelijatar asetti kynttilän pesukaapille ja kääntyi vuoteeseen päin, odottaen, että emäntänsä jatkaisi.
Ja hän jatkoi:
— Hän on sulhaseni.
Ja hän kohosi istumaan vuoteessa, säikähtyneenä siitä, mitä sanoi, mutta päättäneenä sanoa kaiken.
— Hän on köyhä, minua nuorempi, sanalla sanoen mies, jonka kanssa en voi mennä naimisiin julkisesti. Ei hänellä tosin ole mitään pidättäviä siteitä. Mutta silti emme voi solmia aviota samoin kuin muut ihmiset. On kuitenkin välttämätöntä, että, menemme naimisiin, sielujemme pelastuksen vuoksi, ja myös hänen elämänsä pelastamiseksi. Jos niin ei tapahdu, Fidela, saatamme kuolla kuolinsynti omallatunnollamme. Kuule siis, luotan sinuun kuin mieheen, Fidela. Sinä et saa puhua tästä. Olemmehan päättäneet solmia salaisen avioliiton. Tämän tahdoin sanoa sinulle.