Berte Sirca tunsi oitis, miten jäätävä siipi kosketteli hänen selkäänsä, ikäänkuin tuulenpuuska olisi rajusti paiskannut oven auki: hänen edessään Marianna istui kuolonkalpeana, pää taaksepäin painuneena. Hän näytti olevan pyörtymäisillään. Mutta seuraavassa silmänräpäyksessä hän nosti päänsä pystyyn, kasvot kovina kuin marmori.
— Isä, hän virkkoi käheästi, häneen katsomatta. Juuri rosvon olen päästänyt talooni, ja tahdon mennä hänelle vaimoksi. Ja sanoakseni teille asian täydellisesti, mainitsen hänen nimensäkin: Simone Sole.
* * * * *
Ensin vanha isä näytti nöyränä kumartuvan, kädet ristissä polvilla, alistuen peruuttamattomaan tapaukseen. Mutta tämä johtuikin siitä, että isku oli liian ankara, se esti häntä melkein hengittämästä. Lopulta hän kohotti rukoilevan katseensa, mutta ei kohdannut tyttärensä silmiä.
— Marianna! — hän sopersi — palvelija — palvelija, hän toisti rohkaistuen. — Rosvo! Ja jos hän edes olisi kuuluisa rosvo, jos edes olisi Giovanni Corraine!
— Minun silmissäni hän on suurin kaikista maailman miehistä, — sanoi
Marianna.
Ja hän kumartui, peittäen käsillä kasvonsa, päättäen olla väittelemättä.
Isä nousi — pudistaen olkapäitään vapautuakseen taakasta, jonka alle luuli luhistuvansa. Hän katseli ympärilleen; kaikki näytti hänestä muuttuneelta, ikäänkuin todella rosvojoukko olisi tunkeutunut taloon, levittäen siihen kuolon epätoivoa. Sitten hän haki palvelijattaren uskollista katsetta, rukoillen häneltä, silmät tuskan täyttäminä, neuvoa ja apua. Mariannaa hän ei enää ottanut lukuun. Olihan tytär siinä hänen edessään kuin kuollut, roistojen surmaama.
Fidela vastasi hänelle ainoastaan katsein ja nyökkäyksin: Tämä on tuo tosiseikka, tämä on taloa kohdannut onnettomuus. Mutta heidän seisoessaan Mariannan edessä, joka todella oli kalpea ja liikkumaton kuin kuollut, molemmat vaistosivat, että kaikki suru ja vastustus oli turha. Ja tämä juuri oli kaikkein kauheinta, että oli mahdotonta muuttaa tosiseikkaa.
Vanha mies alkoi saamattomuudessaan vapista. Hänestä tuntui, kuin hänet olisi masennettu, sidottu. Mutta olihan maailmassa vielä voimakasta väkeä, joka kykeni auttamaan.