Hän halusi puhutella Mariannaa, joka läksi tuvasta kuulemaan, mitä hänellä oli sanottavaa.
— Isäsi käski minun teurastaa lampaan; sanopa, millaista ruokaa minun tulee valmistaa, ja onko minun tehtävä veripaistostakin. Sen sanon sinulle oitis, ettei minulla ole höysteeksi mintturuohoja; tässä on ainoastaan muutama laakerinlehti.
Hän näytti ne, pidellen niitä verisillä sormillaan, ja Marianna läksi noutamaan suoloja, juustoa ja murennettua ohraleipää. Kaikki tämä sekoitettiin vereen ja seos kaadettiin lampaan vatsaan, joka oli puhdistettu siistiksi kuin samettikukkaro. Vatsa ommeltiin sitten kiinni parsinneulalla ja asetettiin paistumaan hehkuvan hiilloksen alle.
Tällä aikaa miehet puhuivat korkkitammen hinnasta, ja isä sanoi, luoden katseensa alas, hänen kun oli vaikea valehdella, että Ozierin kauppiaat olivat tarjonneet tuhat scudoa. Mutta Sebastiano nauroi, mustat silmät kiiluen kellervistä kasvoista, ja katsoi Mariannaan silmää iskien.
— Setä Berte, osaattepa kehua tavaraanne!
— Eihän se ole minun, vaan tyttäreni tavaraa!
— Se on teidänkin, koska se on minun, — huomautti Marianna, ja isä oli siitä kovin mielissään, sillä hänestä tuntui kuin Sebastiano olisi ilkkunut häntä.
Tällöin Marianna lieden ääressä avusti palvelijaa iltaruuan valmistamisessa. Hän oli nostanut mustan huivinsa nipukat ylös päälaelle, niin että valkoinen kaula ja punerva kurkku jäivät paljaiksi. Tulenhohteessa hänen paitansa kultanapit, joiden väliin oli pujotettu ohut vihreä nauha, loistivat punervina kuin kaksi puolikypsää mansikkaa. Ja tämäntästä hän katsahti niihin, ikäänkuin peläten, että ne irtaantuisivat nauhasta, mutta oikeastaan hän tarkkasi Simonen häneen kohdistamaa katsetta, joka hänessä herätti outoa levottomuutta. Melkein kainostellen hän puhutteli tuota nuorta miestä, joka kuitenkin oli ollut hänen palvelijansa. Mariannasta tuntui kuin olisi tämä palannut matkalta muista maista, missä oli varttunut isoksi ja kehittynyt mieheksi, tullen tuntemaan kaikki elämän huonot, mutta myös sen hyvät puolet, vallan kuin siirtolaiset, jotka palaavat Amerikasta. Ja kuitenkin hän juuri tämän vuoksi oli mielissään siitä, että nuori mies katseli häntä. Olihan se miehen katse, joka ihaili hänessä ainoastaan naista, muistamatta, että hän oli rikas.
Kun ilta-ateria oli valmis, Marianna istuutui miesten keskelle juhlallisesti katetun pöydän ääreen, joka oli asetettu avatun ulko-oven eteen. Pöytä oli tehty yhdestä ainoasta korkkitammen kaarnapalasta, joka oli hakattu ja höylätty levyksi. Tarjottimet ja vaditkin olivat korkkitammea, ja paimenten kaivertamat pikarit tehdyt sarvista. Iso järkähtämättömän tyyni palvelija toimi lihanleikkaajana, taittaen paistin luut vahvoilla sormillaan. Leikattuaan annokset valmiiksi, hän siirsi hakkuulaudan Mariannan eteen, sanoen vakavalla äänellä:
— Suolaa sinä liha-annokset.