— Paulu, donna Rachele sanoi hiljaa, minä huomautin Annesalle, ettei pidä vastustaa Rosa paran tahtoa. Pyydä sinäkin, ettei Annesa sitä tekisi.
— Tietysti, tietysti! Paulu sanoi kärsimättömästi. Annesa tietää jo, että on tullut tänne katumuksentekijäksi. Enkö jo sanonutkin sinulle sitä, Annesa?
— Sanoit, sanoit, Annesa vastasi.
* * * * *
Samoin kuin kerran illalla hyvin kauan sitten Annesa avaa puutarhanpuoleisen oven ja istuutuu portaille.
Yö on kuuma, rauhallinen, linnunradan himmeä hohde valaisee heikosti. Kukkien tuoksua leyhähtelee puutarhasta, metsä on liikkumaton; vuori, jonka harja on ihmisen selän näköinen, näyttää nukkuvan tähtitaivaan äänettömässä aukeudessa.
Kaikki muut nukkuvat talossa, Paulukin, joka muuten kärsii hermojen heikkoudesta johtuvaa unettomuutta. Hän on jo muutaman päivän ollut levollinen. Hänen omatuntonsa alkaa rauhoittua. Huomenna Annesa saa oikean sukunimen: silloin hän on Anna Decherchi. Kaikki on valmiina vaatimattomien, surunvoittoisten häiden varalle. Annesa on järjestänyt kaiken ja istuu nyt väsyneenä portailla.
Ja hän ajattelee, tai oikeammin tuntee, että hänen varsinainen
katumuksentekonsa, hänen oikea hurskaudenelämänsä nyt vasta alkaa.
Muratti kietoutuu taas puuhun ja peittää sen laupiaasti lehdillään.
Laupiaasti, sillä vanha runko on nyt laho.