— Rosa, donna Rachele sanoi, mene keittiöön ja keitä kahvia.
— Voinhan minä mennä. Totta kai tunnen keittiön! Annesa virkkoi.
Mutta Rosa otti mielenosoituksellisesti taskustaan avainkimpun, avasi pöytälaatikon, otti siitä sokerirasian ja sanoi:
— Et tiedä pitopaikkoja. Minä lähden keittiöön. Jää sinä isoäidin luo.
Ja hän pisti avaimet takaisin taskuunsa. Kun donna Rachele ja Annesa olivat jääneet kahden, edellinen virkkoi:
— Älä suututa Rosa parkaa. Hän tahtoo kaikin mokomin olla emäntä ja hoitaa kaikkea sitä vähää, mitä meillä vielä on jäljellä. Älä pahoita hänen mieltään. Kun Rosa parka on pahoillaan, hän saa kouristuksia.
Samassa Paulu palasi kotiin. Hän oli ollut kirkossa. Joku oli kertonut hänelle Annesan paluusta.
— Mitä uutta Nuorosta? Paulu kysyi tältä yksinkertaisesti puristaen hänen kättään. Onko siellä hyvin kuuma?
— Ei pahasti, Annesa vastasi.
Hän katseli Paulua. Vuodessa tästä oli tullut vanhus. Hiukset olivat valkoiset, viikset harmaat. Hän oli aivan ukko Cosimu Damianun näköinen.