Ja Cosimu Damianu huudahti:
— Kautta Pyhän Antonion, kuka tässä tarkoittaa sinua, Zua Dechè? Näetkös, juuri se, joka on synnitön, heittää ensimmäisen kiven syntiseen. Se, joka itse on synnitön, ei tunne sääliä.
Ukko Zua alkoi sitten kertoa muistelujaan sodasta. Hänen äreä äänensä suli lempeämmäksi, ja usein hän aivan itki muistaessaan, että La Marmora oli puristanut hänen kättään. Mutta hänen muistonsa olivat lopen sekavia. Muunmuassa hän kiven kovaan väitti, että sardinialaiset olivat ottaneet osaa Balaklavan taisteluun, ja turhaan don Simone toisti:
— Eihän toki! He olivat mukana Tshornajan taistelussa.
— Ei, ei, se oli Bellaklavan taistelu. Muistan sen hyvin, kesäaika, elokuu, mutta oli niin sakea sumu kuin talvella. Meidät oli jo ennen aamun sarastusta järjestetty kukkulalle majuri Corpograndin [Corporandi] johdolla. Hän on koko piru miehekseen. Painakaa tuo nimi mieleenne, Cor-po-gran-di. Ette saa unohtaa ainoaakaan tavua, se olisi melkein yhtä suuri synti kuin jos unohtaisi Jumalan nimen.
Kerran ukko Zua kaatui pihalla samoin kuin de Plimu aikoinaan. Hän tosin ei kuollut, mutta kun hänet nostettiin maasta, oli hänen oikea jalkansa jäykempi ja puutuneempi kuin raudoitettu puujalka, joka kannatti poikki sahatun jalan tynkää. Hänet kannettiin vuoteeseen, eikä hän siitä enää noussut. Nyt hän kävi suorastaan sietämättömäksi. Hän kätki arvopaperinsa pieluksen alle eikä uskonut niitä sukulaisilleen edes korkojen ja osinkojen maksun ajaksi. Yöllä hän heräsi omaan huutoonsa, että varkaat tulivat ryöstämään hänen aarteitaan, ja vaati, että Annesa nukkuisi samassa huoneessa. Paulu alkoi inhota ukkoa ja Annesa vihata häntä, kun kerran Paulukin teki niin. Ja Gantine noudatti heidän esimerkkiään.
Niitä muutamia, jotka olivat pysyneet onnettomalle perheelle uskollisina, oli ukko Castigu, vanha palvelija, joka oli ruvennut "itsenäiseksi" paimeneksi, hankkinut muutamia lampaita, joita hän hoiti ja kaitsi omiin nimiinsä.
— Kulkekaa vaikka ympäri maailman, hän oli tapana sanoa puhuessaan perheestä, jossa oli palvellut nelisenkymmentä vuotta, yrittäkää vain etsiä, mutta minä takaan, ettette löydä hienompaa ja parempaa perhettä. Don Simone esimerkiksi; jos Jumala kuolisi, niin taivaan enkelit valitsisivat don Simonen avukseen ja heidän kaikkien Herraksi. Täytyy kunnioittaa don Simonen kenkiäkin!
Kylän asukkaat pilkkasivat äijää tämän ylenmääräisestä ihailusta. Joka kerran kun oikeudenpalvelija kohtasi ukko Castigun, hän kysyi tältä:
— No, onko Herra jo kuollut?