Lähellä Castigun lammastarhaa, kivenheiton päässä keskiajalla rakennetusta kirkosta, oli kallion huipulla pitkä, kivisen ruumisarkun muotoinen lohkare, joka lepäsi vinottain suunnattoman suurella nelikulmaisella kiviröykkiöllä. Siellä sisällä, tuossa ylväässä, juhlallisessa hautakammiossa, jota ei keisarin eikä runoilijan olisi tarvinnut halveksia, nukkui kansantarun mukaan ikuista untaan jättiläinen, jonka vuoristossa asuvat viekkaat kääpiöt olivat petollisesti surmanneet.
Istuessaan tuhatvuotisten puiden varjossa, jotka pitkine harmaine köynnöskasveineen näyttivät parrakkailta vanhuksilta, Castigun vieraat kertoilivat aamiaisen aikana yksinomaan noita vanhoja taruja.
Vanha aviopari, jotka häittensä jälkeen aina oli syönyt samalta lautaselta, muisteli erään Paulun esi-isän häämatkaa.
— Hän otti vaimokseen aritzulaisen neitosen. Aritzusta Baruneihin morsiusparia saattoi kaksikymmentäseitsemän sukulaista, jotka ratsastivat komeilla raudikoilla. Ainoastaan vastanaineet ratsastivat valkoisella tammalla. He kulkivat vuoren yli, ja saavuttuaan tänne kiipesivät jättiläisen haudalle, mistä näkee kylän, ja kaikki laukaisivat pyssynsä. Siinä oli semmoinen pauke kuin sodassa…
— Tahdon kiivetä sinne; kuka tulee mukaan? Paulu kysyi. Hän oli juonut kokolailla ja näytti iloiselta ja nuortuneelta.
Mutta muut seurassa olivat melkein kaikki vanhoja ja väsyneitä ja oikaisivat kernaammin pitkäkseen puiden siimekseen. Annesa yksin seurasi nuorta leskimiestä, eikä kukaan oudoksunut sitä. Kaikkihan olivat tottuneet pitämään Paulua ja Annesaa sisaruksina.
He lähtivät siis. Oli toukokuu, keskipäivän aurinko paahtoi kallioita, joilla kasvoi metsäruusuja. Puiden lehdet kiilsivät ja välkkyivät.
Äkkiä metsä harveni, ja kahden tammen välitse, joiden oksat yhtyivät, tuli näkyviin kuin suurenmoisen kaaren kehystämänä Gonare vuoren pyramidi siintäen säteilevän taivaan taustalla.
Metsän oikealla puolella kohosi se huippu, jolla jättiläinen lepäsi vihreän sammalsametin peittämässä haudassaan. Kiipeäminen sinne oli työlästä, täytyi hypätä kalliolta kalliolle.
Paulu kulki edellä, Annesa perässä. Tyttö tahtoi ennen kaikkea nähdä kylän kaukaa. Äkkiä hän joutui seisomaan kivillä, jotka horjuivat. Hän luuli menettävänsä tasapainon ja päästi huudon. Paulu kääntyi katsomaan ja ojensi hänelle kätensä.