— Don Simone on kävelyllä, setä Cosimu ja donna Rachele ovat puutarhassa. Kutsunko heidät sisälle, arvoisa kirkkoherra? Annesa kysyi toimessaan. Mutta äkkiä hän huomasi, että ukko Zua oli käynyt levottomaksi papin tulon johdosta, ja katui, että oli pyytänyt häntä tulemaan.
— Lähden kutsumaan heitä. Olkaa hyvä ja istuutukaa.
— Annesa, kohota tätä pielusta! potilas komensi käskevällä äänellä.
Annesa järjesti pielukset, ja pappi istuutui vuoteen ääreen pyyhkien kasvoistaan hikeä ruudukkaisella nenäliinallaan.
— Huhhuh! Olen kuoleman väsynyt. Onko teillä vieraita, Annesa? pappi kysyi.
— On, kaksi: rikas maatilanomistaja, ja ohjaskauppias. Ovatko pielukset mukavasti näin, setä Zua?
— Ovat. Mene tiehesi! sairas ärähti vihaisesti.
Annesa poistui, ja pappi huomasi, että ukko Zuan kasvot olivat käyneet entistään synkemmiksi, epäluuloisemmiksi ja rumemmiksi.
— Huhhuh! Onpas täällä kärpäsiä! Annesa, miksi et pane ikkunaa kiinni?
Annesa veti ikkunan raolleen, poistui huoneesta ja jäi seisomaan oven taakse. Mutta hetken aikaan hän ei kuullut muuta kuin papin ähkinää ja sairaan huohotusta. Paha merkki, että ukko Zua puhkui noin tavattomasti. Sen pappi Virdis tiesi, ja hänkin ähki tavallista ankarammin.