Viha oli vähällä tukehduttaa hänet. Vanha Pira nousi kohentelemaan pieluksia hänen selkänsä taakse.
— Älä noin kiivastu, Zua, se on sinulle kovin vaarallista.
— Suutun niin, että pakahdun, kun kaikki luulevat hänen olevan matkoilla järjestämässä raha-asioitaan… mutta sensijaan hän…
— Sensijaan hän renttuilee ja huvittelee, sen hyvin tiedämme, Chircu
Pira sanoi koettaen rauhoittaa vanhaa ystäväänsä.
— Niin, vanhat ystäväni. Hän lähti Pyhän Isidoron juhlaan, ja sitä varten hän otti lainaksi rahoja. Hän ei ajattele, että viiden päivän kuluttua tämä talo ja karjatarha joutuvat vasaran alle. Sitä hän ei ajattele sen enempää kuin kukaan muukaan tässä talossa. Kaikki ovat noin iloisia ja antavat palttua kaikelle. Ajatelkaa don Simonea! Hän saapastelee maantiellä saadakseen ruokahalua. He kaiketi toivovat, että minä näiden viiden päivän kuluessa kuolen. Mutta nahkani on paksu, ja sen sisällä on seitsemän henkeä kuin kissalla! En minä hevin kuole, hyvät ystävät, ja jos kuolen, niin saavatpa totisesti nähdä… voi voi voi voi.
— Älä kiihoitu noin, Zua! vanha ystävä varoitti. Se on sinulle ylen vaarallista.
Mutta toinen veli tiedusteli:
— Mitä he saavat nähdä?
Mutta sairas oli jo katunut sanojaan eikä puhunut asiasta sen enempää.
— Niin paljon kärpäsiä! hän valitti huitoen kädellään, jonka ranteesta riippui rukousnauha. Kuinka vaikea päivä! Kun on näin tukahduttavan kuuma, kärsin sanomattomasti. Viime yönä luulin varmasti tukehtuvani. Ja tuo Annesa, senkin lutka! Piru hänet periköön! Hän mulkoili minuun kuin olisi tahtonut… kas, tuossa he tulevat.