Tämä ojentautui heti suoraksi ja nuori mieskin nousi tuolilta, avasi reppunsa, seisoi hetken hiljaa ja sanoi sitten:
— Kiitos, en tarvitse mitään. Mutta jos sallitte, suutelen teitä.
Ja kun opettajä nosti päätään vuoteesta, nuori mies kumartui ja suuteli hänen hiessä kylpevää otsaansa. Sitten Ornella avasi oven, ja vieras poistui.
Varhain seuraavana aamuna Ornella meni veljesten luo pyytämään heitä noutamaan lääkäriä. Yöllä opettajan kuume oli kiihtynyt, ja hänen oli vaikea hengittää.
— Kuka oli teillä eilen illalla? Koira oli levoton, vaikka ei haukkunut.
— Ei meillä ollut ketään, Ornella valehteli häikäilemättä.
Lääkäri tuli vasta päivällisaikaan polkupyörällä yllään sadetakki, joka kiilsi kosteana ja josta valui sadepisaroita.
Lääkärin tummat suippopäähineen kehystämät kasvot tuntuvat sairaasta pahalta enteeltä, jolle tuollainen kuoleman esimaku ei kuitenkaan ole vastenmielistä. Hän on väsynyt. Ehkä Jumala tahtoisi ottaa hänet luokseen ja siten ratkaista hänen köyhän elämänsä ongelmat.
Mutta lääkäri rohkaisi hänen mieltään. Hänkin oli jo ikämies, väsynyt ja ujo, joka ei uskonut tieteeseensä. Hän kiinnitti aina koko huomionsa sairaan sydämeen. Kaikkein ensiksi hän aina kuuntelikin sydäntä, ja jos huomasi sen vahvaksi, hän selitti, että kuolevakin oli vapaa kaikesta vaarasta.
— Kaikki riippuu kokonaan sydämestä, hän selitti asettaen paikoilleen peitteen, tarkoin tutkittuaan potilaansa. — Ihminen kärsii enemmän tai vähemmän ja tuottaa toisille enemmän tai vähemmän kärsimystä riippuen hänen sydämensä laadusta. On turhaa hakea pahan syyta, olipa se ruumiillista tai henkistä, muista elimistä. Jos sydän on, niinkuin sen olla pitää, keskellä ruumista ja antaa verelle selvät määräyksensä, kaikki käy hyvin, se on kuin sotajoukon päällikkö. Teidän sydämenne on vahva; älkää siis olko huolissanne, vaikka lievä rintakatarri tuottaa teille vähän hengenahdistusta. Koettakaa päästä hikoilemaan. Keitetty maito ja villahuovat — siinä paras lääke.