Silloin Gesuino kohotti kiharaista päätään, jonka varjo liikkui seinällä kuin okaisen pensaan varjo ja lausui mielipiteensä:
— Jotta viini ei tuottaisi vahinkoa, täytyy juoda sitä kolme lasia.
— Nimeen Isän, Pojan ja Pyhän Hengen.
— Amen, Gesuino virkkoi ja täytti niinikään lasin. Jollette juo, loukkaatte minua.
— Tiedättekö, opettaja ehätti sanomaan väliin, levottomana kätilön varmasta esiintymisestä; jottei viinistä olisi haittaa, pitää hiukan haukata ruokaa. Istukaahan pöytään.
— Minulla on työtä, johan sen sanoin! nainen huudahti.
Mutta Proto nousi, painoi häntä olkapäistä ja pakotti hänet istuutumaan. Opettaja asetti hänen eteensä silavaviipaleen, leipää ja suolaa. Ja tyttö viipyi talossa myöhäiseen yöhön.
He puhuivat hiljaisella äänellä, ja kätilö kertoi juttuja seudun perheistä, mainiten karkeita yksityisseikkoja, jotka eivät jääneet ollenkaan huonommiksi Ornellan puheita hänen pahimmilta ajoiltaan. Jos olisi istuttu pimeässä, olisi voinut luulla kätilöä mitä pahimmaksi miehenretkaleeksi. Ja kuitenkaan ei opettaja, eipä itse Gesuinokaan, joka munkki Zappatan tavoin vaati toisilta, mitä ei itse tehnyt, ainoastaan suvainnut tytön puheita, vaan he kuuntelivat niitä tuntien jonkinlaista säädytöntä mielihyvääkin.
Proto sitävastoin hermostui, ja tehdäkseen lopun näistä rumista jutuista hän itse alkoi kertoä erästä omaa tarinaansa:
— Syrjäisellä seudulla.oli kerran rovasti, joka oli kyllästynyt yksinäisyyteensä. Eräänä iltana hän senvuoksi lähetti palvelijansa vaunuillä pyytämään lääkäriä luokseen, hän kun muka oli sairas. Tohtori, jonka kanssa he muutoin olivat ystävykset ja juomaveikot, tulee ja kysyy: "No, kuinkas hurisee? Mikä veljeä vaivaa?"