— Se on kaunis, totisesti kaunis.
— Se painaa ainakin viisi kiloa, Proto huomautti; on kuin lihava porsas.
Vertäus ei loukkaa, se päinvastoin mairittelee Ornellaa. Ja heidän seisoessaan siinä vuoteen ääressä, joka hajahtaa oljille ja maidolle, opettaja kuvittelee, että hän itse ja veljekset ovat Itämaan tietäjät pyhän lapsen ympärillä.
* * * * *
Kolmantena päivänä lapsen syntymästä Ornella selitti tahtovansa nousta jalkeille. Hän tunsi jälleen voivansa hyvin ja olevansa vahvempi, kun nyt saattoi liikkua entistään vapaammin.
— Minun täytyy poistua pariksi tunniksi, ja on parempi, että olet vuoteessa, jos Antonio sattuisi tulemaan, opettaja sanoi.
Ornella ymmärsi heti, eikä niskoitellut. Tuntui siltä, kuin hänen älynsä ihmeellisesti olisi kehittynyt lapsen syntymisen jälkeen.
Opettaja pyysi Gesuinoa pitämään taloa silmällä hänen poissaollessaan. Gesuino asettui opettajan huoneeseen; hän oli tuonut mukanaan pienen rikkonaisen saviastian, jonka hän aikoi korjata neulalla, metallilangalla ja kitillä.
Opettaja ei ollut koskaan ollut taikauskoinen, mutta nähdessään tuon astian haljenneen kahtia ja huomatessaan sen olevan sisästä vihreä ja ulkoa punainen ja kuultuaan Gesuinon aikovan korjata sen, hän ajatteli:
— Jos hänen on minun tullessani takaisin onnistunut korjata se, silloin minunkin asiani menestyvät.