— Kiellän sinua noin pahasti parjaamasta Antoniota, ymmärrätkö?
Ja seuraavana päivänä saatiinkin kuulla, että asia oli aivan toisin:
Adelmo Bianchi oli vapaaehtoisesti ilmoittautunut poliisille.
— Ehkä hän oli kuullut, että minulle oli syntynyt lapsi ja etten voisikaan matkustaa hänen luokseen, Ornella virkkoi teeskentelemättä.
Ja tyytyen hänen alistumiseensa opettaja katsoi parhaaksi jättää hänet harhaluuloonsa. Mutta Proto oli jo kertonut Ornellalle, että Bianchi oli antautunut sentähden, että hänen veljensä oli vankilassa uhannut hirttäytyä, jos kuulustelua vielä siirrettäisiin tuonnemmaksi.
* * * * *
Tämä kamalan näytelmän jälkinäytös ja samana päivänä sattunut yksinkertainen tapaus vahvistivat opettajassa sitä vakaumusta, että kaikki oli Jumalan sallimusta.
Se henkilö, jolle opettaja oli myönyt talonsa asettaen ehdoksi, että saisi ostaa sen takaisin, oli äskettäin kuollut, ja vainajan poika kirjoitti, ettei perheellä ollut mitään sopimusta vastaan. Mutta talon entisen omistajan oli välttämättömästi tultava paikalle, jotta luovutus saattoi tapahtua laillista tietä.
Vanhus näytti kirjeen Ornellalle.
— Luovutuksen olisi voinut suorittaa valtakirjan avulla, opettaja sanoi, ottaen takaisin kirjeen ja katsellen sitä, jottei hänen olisi tarvinnut katsoa naiseen. Mutta se tulee liian kalliiksi. Aion itse matkustaa sinne, ja olen jo järjestänyt niin, että tuomari niin pian kuin suinkin lähettää tänne toisen vartian. Heti kun tämä on saapunut, luovutan huvilan hänen huostaansa ja lähden matkaan.
— Entä minä ja lapsi?