Hän hinasi sitten lampun ylemmäksi, jotta se ylhäältä loisi kaikkeen pehmeämmän valon.
Ja hän sijoitti Olan niin, ettei hän häiritsisi miehiä, ja kuiskasi tälle, että hänelle tarjottaisiin kaikkea ja että hän olisi paikallaan ääneti.
Ola oli vaiti, mutta pani merkille tämän tavattoman komeuden eikä herjennyt katselemasta isäänsä, jossa niinikään näytti olevan jotakin erikoista. Olihan hän paremmalla tuulella kuin muina päivinä, kauniimpi ja ystävällisempi, mutta myös kerskailevampi. Ja ympärillä oli juhlantuntua, aivan kuin vieraiden käydessä, ja vaikka tytön täytyi istua hiljaa ja ääneti, hänellä oli hauskempi kuin muilla, kun sai kuulla niin paljon uutta ja nähdä uusia kasvoja. Tyttö säpsähti, kun isä sanoi, täytettyään isoisän lautasen punaisilla ja valkoisilla liikkiönpaloilla:
— No, kerrohan nyt!
Nyt isoisänkin kasvoihin tuli toinen ilme: olihan hän mies, joka saapui kaukaisilta mailta ja joka puhui poikansa kanssa toisella tavalla kuin Olan kanssa.
Ornellakin oli vallan toisenlainen kuin niinä iltoina, joina äiti makasi vuoteessa. Hänellä oli nyt yllään valkoinen esiliina, ja tarjoillessaan aterian aikana hän kumartui samoin kuin kylpylaitoksen ravintolan tarjoilijat. Haaveellinen sädekehä ympäröi pöytää, ja Ola oli mielestään kuin katselija teatterissa, jossa todellisuus näyttämöllä käännetään ylösalaisin ja silti liikuttaa sydäntä enemmän kuin todellisuus.
Isoisä puhui, aika ajoin pysähdyttäen hitaan pureskelunsa, ääni kumeana ja melkein karheana. Eihän siinä kosketeltu tärkeitä tapahtumia, mutta mainittiin asioita, joita ei vielä koskaan aikäisemmin oltu kuultu. Ja isän huudahdukset ja keskeytykset, jotka osoittivat, että jutut yhtä paljon huvittivat häntä kuin Olaa, loivat niihin vilkkaampaa väritystä.
Sitten isäkin alkoi kertoa. Olivathan hänenkin tarinansa pelkkiä tuttuja seikkoja, mutta hänen kertominaan ne tuntuivat uusilta sentähden, että niissä esiintyi yksityiskohtia ja lisähavaintoja jotka eivät olleet ennestään tunnettuja. Pari kolme kertaa Olan teki mieli korjata, mutta hän ei uskaltanut.
Opettaja sitten taas kuunteli ja katseli poikaansa, kuin olisi nähnyt hänet ensi kerran. Ja sama erottavan etäisyyden tunne, joka oli täyttänyt hänen mielensä hänen seisoessaan yksin pääteasemalla, palasi jälleen. Mutta uudelleen tytön läsnäolo täytti tämän masentavan tyhjyyden.
— Sinusta on tullut iso ja roteva, isoisä sanoi, katsellessaan nuoren miehen ranteita ja voimakasta päätä. — Sinusta on tullut aika mies.