— Hyvä ja kunnollinen. Hän on hyvin työteliäs ja elää yksinomaan kotia, minua ja tyttöämme varten. Huomenna saatte nähdä hänet. Me muutoin olemme täydelleen yhtä mieltä. Koko omaisuus on tosin hänen, mutta minä puolestani uhraan kaiken työni ja voimani tehdäkseni sen korkoa tuottavaksi. Tänään minun olisi pitänyt tulla teitä vastaan. Muttä siitä ei tullut mitään, minun kun täytyi lähteä matkaan pitämään perheen puolta. Ja ajattelin, että hän, isäni, sen hyvin ymmärtää ja on siitä mielissäänkin.
— Teit todella siinä oikein.
— Ja omaisuus tuottaa hyvin sentähden, etta minä olen tällainen. Toisen käsissä kaikki olisi mennyt hukkaan. Teen tilin Margalle joka kolikosta, ja itse elän kuin poika talossa, sen Margakin myöntää. Oh, hän jatkoi koroittaen ääntään ja pullistaen rintaansa, ei kukaan voi väittää, ettei minusta ole tullut kunnon miestä, vaikka karkasinkin kotoa ja palkitsin hyväntekijäni kiittämättömyydellä.
Tämä kosketteli opettajan salaisimpia ajatuksia. Mutta hän ilmaisi epäröimättä mielipiteensä. Hän esiintyi mielellään oikaisijana, tapa, joka kenties oli jäänyt häneen kouluajoilta. Olihan hän aina, kun joku poika oli salaa tehnyt pahaa, koettanut houkutella hänestä esille totuutta ja valaista hänen sieluaan selvittämällä hänelle tuota pahaa. Hän sanoi siis aivan tyynesti Antoniolle:
— Jos Marga koettaa saada sinut mustasukkaiseksi, niinkuin mainitsit, ja joutuu tuohon hermostuneeseen tilaan, niin hänellä kai on siihen aihetta. Nainen, joka on täysin onnellinen, ei ajattele sellaisia seikköja.
— Mitä me oikeastaan tiedäme naisista! Kaikki he ovat, varsinkin rakkausasioissa, vähän hassuja. Marga oli mustasukkainen ensimmäiselle miehelleenkin, joka ei totisesti ollut mikään kauneuden perikuva. Hän juoksi tämän jäljessä öisinkin ja kertoo itse seuranneensa häntä kalaretkillekin. Kerran myrsky yllätti heidät, niin että hengenlähtö ei ollut kaukana. Minulle hän ei koskaan ole näyttänyt mustasukkaisuuttaan, mutta luulen silti, että hänessä sitä on tai ainakin oli aviomme ensi vuosina.
— Avio on pyhä, opettaja sanoi vakavasti, eivätkä sellaiset pilvet saa sitä pimittää, varsinkaan kun on lapsia. Mies, joka solmii avioliiton, ottaa hartioilleen vastuun Jumalan edessä. Hän on viljelijän kaltainen, joka on ottanut tehtäväkseen kasvattaa uusia, terveitä ja voimakkaita taimia huostaansa uskotussa maassa. Lapset ovat elämän kukkia.
Antonio tuprutteli sauhuja piipustaan hiukan suutuksissaan, kun saatettiinkin epäillä hänen oivallisia aviomiehen ja isän ominaisuuksiaan.
— Aviossa on todella suuri edesvastuu, hän viimein virkkoi käyttäen jälleen tuota mahtipontista äänensävyä, joka teki epäiltäväksi hänen sanojensa vilpittömyyden. Mutta jos tekin olisitte ollut naimisissa, tietäisitte, kuinka taitava ja kärsivällinen täytyy olla voidakseen ylläpitää sopua, ettekä soimaisi miestä, joka joskus lähtee kotoa viattomalla tavalla huvittelemaan.
— Siinä nyt ollaan! Myönnät siis, että joskus menettelet väärin vaimoasi kohtaan.