— Väärinkö? Väärin menettelee mies, joka riistää rakkautensa vaimoltaan ja ennenkaikkea hänen omaisuutensa. Minä puolestani voin vannoa, että en koskaan ole tuhlannut ropoakaan naisiin jo siitäkin syystä, etteivät he sitä ansaitse. He ovat kaikki enemmän tai vähemmän lutkia — hän vakuutti sylkäisten kauas — ja nepä juuri juoksevat miesten perässä, varsinkin kun mies — sanottakoon se aivan vaatimattomasti — on nuori ja vahva niinkuin allekirjoittanut. Toiselta puolen juuri sentähden, että aivan uhkuu terveyttä, tarvitsee huvitusta. Eikä hyvä puoliso, jollainen Marga on, oikeastaan ole siitä pahoillaan. Emme enää elä vanhaan aikaan, ja Salomokin oli useamman kuin yhden naisen tarpeessa.
Opettaja lakkasi polttamasta. Hän tunnusti, että kaikki, minkä Antonio oli sanonut, oli järkevää; mutta silti tämän sanat herättivät hänessä tyytymättömyyttä ja vastenmielisyyttä.
— Sillä tavoin joutuu paheen liejuun, hän huomautti, kuitenkin mielessaan se surullinen vakaumus, että toinen ei häntä käsittäisi. Ymmärrän harha-askelen, joka aiheutuu rakkaudesta, mutta en sellaista, joka johtuu riettaudesta. Miehen pitää tyytyä yhteen naiseen ja naisen yhteen mieheen, se on Jumalan käsky, sitä vaativat elämän laitkin. Tiedän, että jos olisin mennyt naimisiin, en koskaan olisi pettänyt vaimoani.
— Juuri siitä syystä olette visusti varonut ottamasta itsellenne vaimoa.
Opettaja ei heti vastannut, mutta hänen kasvonsa, jotka olivat olleet kelmeät kuin hänen lasinsa, hulmahtivat äkkiä punaisiksi. Oliko se halveksimista, tunnonvaivaa, mielipahaa vai häpeää? Ehkä kaikki nämä intohimon veriset kukat yhdessä olivat järkyttäneet hänen mielenrauhaansa.
— Rakas poikani, hän sanoi ensi kertaa mainiten häntä tällä nimellä, olet ehkä oikeassa. En voi arvostella sellaista, mitä en tunne. Ja minä ja sinä, me edustamme ikäänkuin todellisuutta ja unelmaa. Mitä sinä tiedät minusta? Et ainakaan tiedä, puhunko ehkä kokemuksesta sentähden, että olen elänyt ja hairahtunut, ja annanko sinulle neuvojani suojellakseni sinua suruilta.
Mutta nuori mies oivalsi ainoastaan hänen sanojensa ulkonaisen puolen.
— Tiedän aina tarkoin, kenen kanssa olen tekemisissä, hän virkkoi melkein töykeästi. Olen oppinut tuntemaan maailman ja ihmiset liian hyvin antaakseni enää petkuttaa itseäni. Ei kukaan voi tehdä minulle pahaa.
— Suru ei tule toisista, se tulee omasta itsestämme ja luonnosta.
Tänään olet vahva — entä huomenna?
— Huominen on Jumalan kädessä, toinen virkkoi hilpeästi kaataen itselleen viimeisen lasillisen viiniä ja ravistaen ylösalaisin käännettyä pulloa, ikäänkuin siinä vielä olisi piillyt viinitilkka. Mutta hän ei juonut. Hänen mieltään pahoitti, että kasvatusisä oli niin alakuloinen. Mutta hän ajatteli samalla, että mies, joka ei juo, aina hieman saarnailee ja on ikävä. Nuori mies tahtoi saada hänet paremmalle tuulelle, niin että hän viettäisi edes jonkin hauskan hetken. Aluksi hän siis kosketteli hauskempia asioita.