— Kun tässä puhumme Margasta, tahdon kertoa teille, miten tulin hänet tuntemaan.
Ensin hän meni katsomaan, oliko Ornella todella vetäytynyt keittiön vieressä olevaan pieneen huonepahaiseensa. Hän palasi ja istuutui entiselle paikalleen juoden huomaamattaan viimeisen lasillisensa viiniä.
Tuo tyttö on niin hirveän utelias. Näyttää siltä, kuin hän ei välittäisi mistään, mutta aina hän silti heristää korviaan. Ohimennen sanoen, Marga kaikin mokomin tahtoo pitää häntä talossa, sillä tietäkää, että vaimoni olisi mustasukkainen palvelijattarille, mutta Ornella taas on sukua hänen hellästi rakastamalleen Adelmolle.
— No niin, hän jatkoi hiljaisella äänellä ja hilpeänä, kuten ehkä muistatte, minulla oli täällä toimi tullilaitoksessa, ja valmistauduin karabinieerialiupseeriksi. Minulla oli vakavat, korkealle tähtäävät tuumat. Toivoin ennen pitkää pääseväni vääpeliksi ja aikaa myöten kenraaliksi! Miksikäs ei? Lujasti ponnistellen ehkä olisin tämän korkean arvon saavuttanutkin. Siihen aikaan en ajatellut naisia. Olin pyytänyt siirtoa kaupunkiin, jossa saattaisi paremmin opiskella, mutta myös päästäkseni täällä asuvan aliupseerin rouvan komennon alaisuudesta. Tuo nainen pakotti meitä solttuja raatamaan puutarhassaan, joka on Margan viinitarhan rajoilla.
"Marga oli vähää aikaisemmin jäänyt leskeksi, eikä häntä koskaan näkynyt. Tunsin hänet vain nimeltä, tai oikeammin kuulopuheista. Juoruttiin paljonkin hänen miesvainajastaan, kerrottiin, että tämä oli ollut itävaltalaisten urkkijana, että hän oli löytänyt aarteen ja varastanut sievoisen rahasumman vanhalta tädiltään, joka oli kasvattanut hänet ja joka sittemmin kuoli surusta. Työskennellessäni aliupseerin vaimon puutarhassa katselin Margan tiluksia ja huvilaa tavallani ivallisen uteliaana ja ajattelin leskeä, joka ei kokonaiseen vuoteen ollut liikkunut ulkoisalla, vaan istui kotona itkien mokomaakin miestä, joka — niin huhuiltiin — oli rikastunut vaimonsa kautta ja jättänyt hänelle kaiken omaisuutensa.
"Tosiasiassa ajattelin, että Adelmo varmaankin oli ansainnut kalastuksella suunnattomasti rahoja sodan aikana, sillä hänen veneensä kävivät kalassa silloinkin, kun se oli kiellettyä. Mutta ihmisillä on aina puhumista miehestä, joka on rikastunut, ja siihen aikaan puhuttiin pahaa Adelmosta, niinkuin nyt puhutaan pahaa minusta, joka olen nainut hänen leskensä. Ja monet sanovat, että nain hänet rahojen tähden, vaikka menin naimisiin rakkaudesta.
"Rakastin häntä jo ennenkuin hänet tunsin, ja hän oli totisesti ensimmäinen rakkauteni.
"Olin silloin melkein vain poika, ja vaikka olin kuljeksinut maailmalla enkä ujostellut naisia, en ollut vielä koskaan ollut todella rakastunut.
"Kun aliupseerin vaimo tuli puutarhaan valvomaan työtäni, hän aina puhui minulle salaperäisestä naapurinaisesta ja sanoi, että tämä oli hyvin kaunis ja oli herättänyt suurta intohimoa monessa miehessä, muiden muassa Adelmon veljessäkin, joka oli toivottoman rakkautensa tähden lähtenyt Jaavaan, missä onneksi yhä vielä oleskelee. Ja hän kertoi, ettei edes ollut mahdollista nähdä tuota naista, hän kun ei ottanut vastaan muita kuin lähimpiä sukulaisiaan eikä enää koskaan tahtonut liikkua kodistaan mihinkään, uskollisena miehensä muistolle.
"'Lyödäänkö vetoa, että minun sittenkin onnistuu nähdä hänet?' sanoin aliupseerin vaimolle eräänä lokakuun päivänä. — 'Ei kai tuossa ovettomassa ja ikkunattomassa talossa sentään asu ihmissyöjiä! Vannon, että minun onnistuu tavata tuo Marga rouva hänen omassa huoneessaan.'