Ja he leikittelivät kuin äskeiset koirat rannalla, kuin kalaparvi matalikolla, kuin pienet punasinervät perhot, jotka siivillään hipoivat aaltoja.
Kun Ola lopulta kävi vallattomaksi ja todella puri isoisää käteen, vanhus nousi ja sanoi ankarasti:
— Hauska leikki ei saa jatkua liian pitkään. Jos sitä kestää kauan, se käy ikäväksi.
* * * * *
Sitten he lahtivät katsomaan pursien paluuta kalasta, ne tulivat rantaan kaksittain, kuin aviopuolisot hauskalta kävelyltä. Ne soluivat arvokkaasti kanavaan, ja niiden tultua satamaan yksi kalastajista kiipesi notkeana kuin apina sillan kaiteelle ja tarrautui kiinni sillan laitaan, josta käden käänteessa keikahti sillalle. Toveri heitti hänelle touvin, jonka hän köytti hyökysillan kiveen kiinnitettyyn rautarenkaaseen. Ja pursi kellui siinä kuin vangittu nöyrä siivekäs eläin, huojuen hiljaa, kunnes pysähtyi tyynellä vedenkalvolla, joka selvästi heijasti sen kuvan.
Toinen toisensa perästä ne järjestyivät pitkin aallonmurtajan laitaa purjeet välkkyen ilmassa ja vedessä. Eräät niistä olivat ihan kuin tatuoituja, niin täynnä paikkoja, jotka pistivät silmiin purjekankaasta. Ja ympärille levisi juhlatunnelma, kuin kulkue olisi liikkunut ohi kultakangas-lippuineen ja hopeasauvoineen.
Ola osoitti isoisälleen muutamien uusien pursien metalliheloja ja veistokoristuksia: sinisiä vanteita, hopealevyjä, jopa kukkamaljakkoja erotti aluksen mustasta tervasta. Mutta enimmin tyttöä miellytti punasilmäinen lohikäärme, joka oli kauttaaltaan kullattu, ja joka törrötti veneen kokassa välkkyen päivänpaisteessa kuin epäjumalankuva. Ola näytti isoisälle myös isänsä alukset, mutta ei ollut erityisen ylpeä niistä. Niitä oli neljä jotenkin pientä ja vanhaa, vaikkakin korjattua ja valkoiseksi maalattua venettä. Jos niillä olisi ollut valkoiset purjeet, ne olisivat näyttäneet kahdelta kyyhkysparilta, niin likekkäin ne olivat suudellen toisiaan vuorotellen. Niiden nimet San Giorgio ja Nicoletta, Gabbiano ja Maria Margherita, oli maalattu koukeroiden koristamilla isoilla sinisillä kirjaimilla.
Niiden purjeet olivat yksinkertaiset, heleän safraninväriset, uutuuttaan hohtavat ja sopusoinnussa uuden omistajan kuumaverisen ja uskaliaan luonteen kanssa.
Veneissä kalastajat liikkuivat ääneti paljaat jalat märkinä merivedestä ja iho suolan kyllästämästä ilmasta ruskettuneena, noukkien kaloja hämmästyttävän nopeasti. Muutaman hetken kuluttua korit olivat täynnä isoja vihreitä, limaisia kampeloita, hopeankiiltoisia piikkieväkaloja ja lihavia karppeja. Punaruskeat merikravut viskattiin ylenkatseellisesti syrjään samoin kuin kelpaamattomat pikkukalat, jotka olivat suomuttomia ja liukkaita kuin madot.
Sitten kalakorit asetettiin käsirattaille, ja kalastajat, jotka näyttivät suoraa päätä meren aalloista nousseilta, alkoivat vetää niitä, korjattuaan kalasaaliinsa niinkuin maamies kokoaa viljasatonsa.