Samanlaisella uneliaalla äänellä kuin kuumepäivinään Marga alkoi puolustautua:
— Mitä minun pitää tehdä? Sivistymättömät ihmiset ovat kaikki tuollaisia kuin tuo tyttöletukka, vähän eläimellisiä. He eivät ymmärrä käyttäytyä paremmin, ja heitä täytyy surkutella, sillä hekin ovat onnettomia. Ornella ei ole suinkaan kaikkein pahimpia ja on kiintynyt pienokaiseen. Hän tarkoittaa tytön parasta, vaikka tekeekin sen omalla tavallaan. Eikö niin, Ola? Kun olit pieni, äiti lisäsi puolustellen itseään tytönkin silmissä, niin muistatko tuota ikävää Toninan juttua? Hän löi sinua, kun kuuli sinun itkevän, ja joi isällesi varatun maidon. Ornella taas on valmis kulkemaan metsän läpi yöllä, jos sinä olet sairas ja tarvitset lääkäriä.
— Ja sitten hän antaa minulle namusia, kun ei kukaan näe, Ola lisäsi.
— Mutta sinä Ola et saa liian tuttavallisesti seurustella hänen kanssaan, ymmärrätkö? Et saa liiaksi hullutella hänen kanssaan. Jospa tietäisitte, hän jatkoi jälleen kääntyen opettajan puoleen, kuinka monta palvelijatarta olen koetellut, joista toinen on ollut toistaan mahdottomampi. Ornella on ainakin uskollinen. Yöllä hän heti nousee, kun luulee kuulevansa jotakin epäilyttävää ääntä ja olisi valmis yksin uhmailemaan kokonaista rosvojoukkiota.
Sanoja, pelkkiä sanoja! Ne rapisivat kuin tyhjään tynnyriin voimatta poistaa pimeyttä sen sisästä. Marga itsekin oli siitä tietoinen.
— Tiedän kyllä, hän jatkoi vilkkaammin, että minun pitäisi puhua Ornellan kanssa ja vaatia häntä pysymään aloillaan. Mutta se olisi sama kuin puhuisi seinille; hän ei ymmärtäisi mitään. Ummärtävätkö elukat? hän kysyi katsoen opettajaan, ikäänkuin he olisivat keskenään sopineet sellaisen puhetavan käyttämisestä, jota tyttö ei käsittäisi. En muutoin voi enkä tahdo nöyrtyä Ornellan edessä. Nuhtelen tosin häntä usein pikkuseikoista, eikä hän pane sitä pahakseen, kun tietää, että se tapahtuu puoleksi pilan vuoksi. Mutta jos koettaisin sanoa hänelle yhdenkään sanan, joka osuisi kipeään kohtaan, hän saattaisi karata kimppuuni ja kuristaa minut kuoliaaksi.
Opettaja tunsi sisimmässään väristystä, sillä hän tiesi että Ornellassa piili tuollaista salaista raivoa. Eihän tarvinnut muuta kuin nähdä hänen kissansilmänsä.
— No, lähetä hänet siis pois talosta, hän sanoi hiljaa, ja samalla tavoin Marga vastasi:
— Jos Ornella olisi tavallinen palvelijatar, voisin tehdä niin, mutta meillä on siveellisiä velvollisuuksia häntä kohtaan. Se olisi samaa kuin heittää hänet kadulle, sillä hänellä ei ole ketään, jonka luo menisi asumaan, paitsi jos hän ottaisi palvelijattaren paikan jossakin toisessa perheessä, mutta sitä emme tahdo. Muutoin, hän lisäsi surullisella äänellä, hän tai joka muu — se on yhdentekevää.
Opettaja intti itsepintaisesti: