— Luulenpa melkein, opettaja huomautti, että riittää, kun toimitat hänelle ilmanvaihdosta ja annat hänen oleskella jonkin aikaa vuoristossa kuuman vuodenajan alkaessa.
— Niin, vuoristoonkin matkustamme, Engadiniin, jonka varsin hyvin tunnen ja jossa eräällä tuttavallani on hotelli. Hänkin on päässyt hyviin oloihin melkein samalla tavalla kuin minäkin. Molemmat olemme samanlaisia hulivilejä. Hän palveli tullilaitoksessa samaan aikaan kuin minä ja rakasteli erään hotellinomistajan tytärtä, salaa vanhemmilta. Eräänä päivänä hänet potkittiin pois paikastaan muutamien ikävien kepposten takia. Hyvä; hän katoaa joksikin aikaa ja pukeutuu sitten talonpoikaistytöksi, menee hotellin isännän luo ja pyytää saada paikan apulaispiikana, ja siihen toimeen hänet otettiinkin! Ja kolme kuukautta hän vietti iloista elämää tyttönsä kanssa, kunnes tämän täytyi tunnustaa isälleen olevansa siunatussa tilassa. Molemmat karkoitettiin hotellista, mutta lopulta vanhempien sydän heltyi, ja he antoivat anteeksi. Ja vaimonsa isän kuoltua ystäväni on ollut tuon hotellin isäntä. Lähetänpä hänelle kirjeen näinä päivinä.
— Niin, näytte olevan yritteliäitä poikia molemmat, opettaja sanoi kehuen, vaikka tämänluontoiset Olan läsnäollessa kerrotut seikkailut eivät häntä erityisesti miellyttäneet.
Ornellakin, joka tarjoili pöydässä, näytti tyytymättömältä, mutta syystä, joka näytti koskevan yksistään häntä. Muutoin ei kukaan kiinnittänyt huomiota häneen paitsi opettaja, joka aina hänen tullessaan sisään pälyili häneen uteliaan vaiston pakosta, jota hän ei itsekään oikein ymmärtänyt.
Aamiaisen lopulla Antonio käski Ornellan noutaa kellaristä pullon vaahtoavaa viiniä, jotta he voisivat juoda liikeyrityksen onnellisen päätöksen maljan. Ja pullon ilmestyttyä pöytään isäntä nousi ja alkoi nauraa, kuin jo olisi ollut juovuksissa, sillä pullon onton pohjan alla oli valkoinen hämähäkki, joka hohti kuin hopea.
— Se tietää onnea!
Hän antoi hämähäkin juosta esiin piilopaikastaan, ja nähdessään sen hätääntyneenä häärivän pullon kupeella hän kumartui auttamaan sitä lattialle.
Ornella katseli tätä, ja hänen kasvoistaan katosi nyreä ilme, jonka sijalle tuli ovela, ivallinen, melkein julma hymy. Ja Antonion jälleen istuutuessa Ornella ojensi jalkansa ja tallasi hämähäkin kuoliaaksi. Ainoastaan opettaja huomasi tuon häijyn teon, mutta ei sanonut mitään. Antonio täytti jälleen lasin.
— Tämä viedään pikku eukolleni, niin että hänkin voi juoda liikeyrityksemme onneksi.
Silloin Ornella säpsähti.