Näiden hänen molempien vilpittömien ja hätääntyneiden huudahdustensa välillä oli lyhyt vaitiolo, jonka kestäessä hänen pielustaan peittävä valonvälke näytti siirtyvän seinälle. Ja hänen kasvonsa peittyivät mustaan varjoon.
— Hän on kuollut, hän on kuollut sielultaan, opettaja ajatteli.
Silti hän tunsi kovaa tarvetta avata Margalle sydämensä, kuin vainajan edessä, jota tämän eläessä oli loukannut. Hän sulki vuorostaan silmänsä. Hänen oma äänensä kajahti kumeana hänen korvaansa muistuttaen pahasta, ja se värähteli itkusta.
— Marga, tulin tänne toivoen voivoni viettää täällä loppuikäni yhdessä teidän kanssanne ja ehkä saada uutta elämää, kuin vanha, pilalla oleva pursi, joka monien vastusten jälkeen kaipaa varmaa valkamaa ja korjausta. Mutta oivallan, ettei se ole mahdollista. Se on ehkä oma syyni. Huomaan päivä päivältä selvemmin, että minun ja teidän välillä, minun ja teidän katsantokannan ja elintapojen välillä on voittamaton ristiriita. Sentähden ei teillä voi minusta olla muuta kuin vastusta, enkä itsekään voi olla tuntematta tyytymättömyyttä ja hyödytöntä surua.
— Älä vastusta sanojani, hän lisäsi nähdessään Margan levottomasti liikehtivän vuoteessaan. Olen jo aikaisemmin sanonut sinulle, että olet älykäs ja ymmärrät kaiken, minkä sinulle sanon. Minä taas tiedän kaiken, mikä painaa mieltäsi, vaikka et siitä puhu. Muistatko, Marga, tuon ensimmäisen illan, jona tulin tänne? Siitä alkaen olen oivaltanut kaikki ne ikävät ja selvittämättömät seikat, jotka synkistävät sinun ja Antonion elämää. Nyt asiat ovat joutuneet vielä huonommalle tolalle. Itse rakkaudesta ja uskonnon puutteesta olette kaikki tekemäisillänne kaikkein pahimman rikoksen, olette näet tappamaisillanne olennon, ennenkuin se on syntynyt maailmaan. Mutta minä en enää aio asettua teidän väliinne, en edes tytön vuoksi, joka hengittää tätä myrkyllistä ilmaa ja joka hänkin lopulta turmeltuu.
Marga painoi taas kasvojaan pielukseen ja nyyhkytti. Äkkiä hän jälleen kohotti niitä, ravisti päätään vapauttaakseen kasvonsa hiuksien harsosta ja koetti puhua, mutta sai huuliltaan vain vaikeroivan huokauksen.
— Ei hyödytä ollenkaan, että puhut, Marga; olisi parempi, jos toimisit. Älä muutoin luule, että olen tässä pitääkseni teille joutavan nuhdesaarnan. Minäkin olen tehnyt syntiä, minäkin olen tehnyt senkaltaisen rikoksen, jonka nyt tahtoisin saada estetyksi. Nainen, miehesi äiti, surmasi itsensä minun tähteni. Hän oli raskaana, ja tiesi, etten minä aikonut ottaa häntä aviovaimokseni. Otin hoitooni hänen ensimmäisen lapsensa, jonka isä en ollut, mutta jonka tahdoin ottaa pojakseni. Siten luulin voivani sovittaa syntini, mutta tuo teko oli vain oikean sovitusuhrini siemen. Oikea katumus alkaa nyt vasta, ja antaudun siihen täydelleen pelastaakseni teidät. Älä itke, Marga, älä itke! Sensijaan nouse, niinkuin Kristus sanoi Latsarukselle, nouse ja kävele.
Marga itki nyt hiljaa kätkien kasvonsa hiustensa mustaan käärinliinaan.
— Sinun itkusi miellyttää minua, opettaja sanoi nousten, mutta avaamatta silmiään. Se on kuin ensi sade pitkällisen kuivuuden jälkeen. Ja sinä olet nouseva vuoteeltasi ja olet opettava lapsellesi sen, minkä minä olin toivonut voivani hänelle opettaa, nimittäin, että sen, joka tahtoo elää todella onnellisena, on seurattava Kristuksen lakeja. Sen sinä teet, ellet tänään, niin huomenna.
* * * * *