Paluumatka kävi Tukholman kautta ja sieltä ehti Porthan kotimaahansa juuri joulun edellä 1779. Mukanaan toi hän joukon uusinta tieteellistä kirjallisuutta, tuoreita kokemuksia ja vaikutuksia sekä paljon muistoja Saksan suurista yliopistoista, niiden virkeästä elämästä ja niiden mainioista opettajista. Ja kotona tapasi hän olot entisellänsä. Täällä odottivat kaikki vanhat harrastukset, keskenjääneet väitöskirjat kirjastonhistoriasta ja suomalaisesta runoudesta, Aurora-seuran lehti, joka sillävälin oli kuollut, mutta ei saanut kuolleeksi jäädä, ja ennen kaikkea yliopistollinen opettajatoimi, joka enimmän työn itsellensä vaati ja jonka ympärille kaikki muu työ oli ryhmitettävä.

Luennot alkoivat taas entiseen tapaansa kello kahdelta iltapäivällä akatemian pienemmässä oppisalissa. Sali oli matala ja kostea, sillä vastapäätä olevan tuomiokirkon korkea seinä esti täyttä päivänvaloa sisääntunkemasta ja kirkkomaalta tihkui vettä seinän lävitse sisään. Talvella siellä oli sietämätöntä, sillä huonetta ei saattanut lämmittää. "Professori, jonka vain yhden tunnin tarvitsee olla akatemiassa", lausuu Porthan, "ja ainakin voi varustautua kovaa kylmyyttä vastaan, ei siitä niin pahasti kärsi. Mutta köyhät nuorukaiset, jotka usein ovat talvivaatteilla huonosti varustetut, ovat pakotetut monta tuntia perätysten (jos yhtäjaksoisesti tahtovat seurata heille esitettyjä tieteitä) kärsimään pakkasta." Ja tähän Porthan vielä valitellen lisää: "Jokainen käsittää helposti, millaisella halulla ja tarkkuudella nuoriso, kun kylmyys sitä ahdistaa, esitystä kuuntelee. Usein on mahdotonta merkitä muistiin mitä kuulee. Hiljaisuus, jonka kuunneltaessa pitäisi vallita, häiriintyy usein liikkeistä ja melusta, jonka kokeet kylmän estämiseksi aiheuttavat."

Mutta Porthanista tuntui siltä, ettei talven kylmyys yksinänsä haitannut akateemisia opinnolta. Nautinnon ja elämänilon henki, joka alustapitäen oli ollut hänelle vastenmielinen, mutta jonka ilmauksiin hän Aurora-seurassa näytti suostuneen, alkoi entistä enemmän villitä akateemista nuorisoa. "Nuorisomme alkaa luulla voivansa käyttää toisella tavalla varojaan paremmin, kuin viipymällä kauvan akatemiassa ja hankkimalla maisterin arvon", valittelee Porthan 1781. "Silminnähtävästi vähenee myöskin työteliäisyys ja ylellinen elintapa tulee tavalliseksi tehden heidän oleskelunsa akatemiassa yhä kalliimmaksi." Vielä harmillisempaa oli, että opettajissakin oli velttoja ja välinpitämättömiä henkilöitä, jotka juuri ja juuri virkansa hoitivat, mutta muuten kuluttivat päivänsä huveissaan ja mieliteoissaan. Esimerkiksi Kreander, taloustieteen professori, kuuluisan Kalmin jälkeläinen! "Hänen luonteensa näkyy yhä selvemmin", sanoo Porthan; "sittenkuin hän on saanut käsiinsä rahat Kalmin matkakertomuksen lopettamista varten, ei hän enää sitä ajattelekkaan. On kumminkin vahinko, että käsikirjoitus hänen kynsiinsä joutui. Kalmin tapaan luennoi hän kokonaisia lukukausia pellonviljelyksen, niitynhoidon y.m. hyödystä; ja siirtyy aineesta toiseen ilman järkeä ja järjestystä. On myöskin käynyt niin laiskaksi, ettei viitsi kunnolleen luentojaan valmistaa eikä niitä yhtäjaksoisesti pitää; vaan lähettää vähän päästä kuulijoilleen peruutusilmoituksen." Kreanderin tapaisia oli muitakin: adjunkti Alanus, joka tottuneena kuluttamaan aamupäivänsä piipun ja kahvikupin ääressä sekä kävelemään päivät päästään alushoususillaan pitkin lattiaa, valitteli surkeasti töittensä paljoutta; Bonsdorff, joka matkusteli maaseuduilla taloja ja riihiä rakennuttamassa ja kaupungissa pani toimeen iltamia ja tanssiaisia tanssien niissä kuin koulupoika; dosentti Ingman, joka konsistorien kertomuksen mukaan "olisi, jos virkaansa jäisi, häpeä akatemialle ja pahennus opiskelevalle nuorisolle, joka on nähnyt hänen makaavan katuojissa, tietää, että hän on juonut järjen päästänsä, sekä tietää yhtä vähän kuin konsistoriokaan missä hän asuu". Luetteloa voisi jatkaa, mutta riittäähän tämäkin osottamaan, että Tukholmasta tuleva nautinnonhalu yhtyneenä 1750- ja 1760-lukujen velttoon henkeen ei akatemialle hyviä seurauksia tuottanut. Ja pahennusta ajan pitkään jatkui, tuntuipa siltä kuin se olisi enentynyt. Opintojen sovittaminen käytännölliseen elämään oli kyllä suureksi hyödyksi, mutta joskus oli vaara lähellä, että käytännölliset harrastukset opin kokonansa syrjäyttivät. "Edellisiin aikoihin verraten pyrkii vahingollinen henki tunkeutumaan dosentteihimme," sanoo Porthan, "heidän pitäessään akateemisia toimia sivutyönä ja halutessaan sekaantua muihin asioihin sekä mieluummin niiden kautta kuin opettamalla hankkia elatuksensa; mistä on seurauksena, etteivät he vastedeskään, kun tulevat vakinaisiin virkoihin, antaudu lukutyöhön, vaan mieluummin kuluttavat aikansa muissa toimissa; ei taloudellinenkaan into, joka on vallannut osan yliopistomiehistämme, ole juuri minun mieleni mukainen."

Varakansleri Jaakko Haartman, joka vuonna 1776 virkaan tultuaan oli päättänyt poistaa juurinensa kaikki siihen astiset huolimattomuudet ja velttoudet virantoimituksessa, antoi vain aihetta yhtämittaisiin riitoihin ja rettelöihin, siten professorien opetustointa haitaten. Pikkumaisella tavallaan kaikkiin akatemian asioihin sekaantumalla oli hän näet niin katkeroittanut vapauteen tottuneet professorit, että he konsistoriossa säännöllisesti häntä vastustivat ja venyttivät istuntoja ylenmäärin. "Akateeminen konsistorio on tähän aikaan ollut usein koolla", kertoo Porthan vuonna 1780. "Kun varakanslerillamme aina on keskustelun aiheita, emme milloinkaan voi erota ennen yhtä: aineet ovat tämäntapaisia: onko väärin, että rehtori omin luvin määräsi Schalbergin virkaanastujaispäivän asiaa konsistoriossa puheeksi saattamatta. — — Ovatko stipendiatein väittelyt (joissa nimienhuudon tulee tapahtua) pidettävät stipendiatiluettelon tarkistamisen jälkeen vaiko sitä ennen. — — Näistä tärkeistä kysymyksistä on pidetty monen arkin pituisia pöytäkirjoja, erittäinkin viimemainitusta, joka on antanut meille työtä moneksi kuukaudeksi."

Niinkuin asiat hänestä tarkoituksenmukaisilta näyttivät niin Porthan niitä käsitteli, jos kohta tuntuu joskus siltä, että muodollinen oikeus ei ole hänen puolellansa. Kun varakansleri helmikuulla 1783 vaati ihan yksityiskohtiin asti seikkaperäisiä tietoja yliopiston opettajain luennoista kanslerille annettavaksi, ei Porthan voinut olla pahaa mieltään tämän johdosta purkamatta. Siihen hänellä oli sitä enemmän syytä, kun luettelot ennen olivat jätetyt aivan lyhyet ja varakansleri niiden huolettomasta laadinnasta erikoisesti moitti Porthania ja muutamaa muuta nuorempaa professoria. "Mitähän Kansleri siitä mahtaa hyötyä", selitteli Porthan vanhalle suosijalleen Mennanderille, "että hän näkee kuinka monta Horatiuksen säettä kunakin päivänä olen selittänyt (jos nimittäin voisikin luulla hänellä olevan aikaa ja halua käymään läpi meidän luentoluettelojamme)? Ja jos minun vielä tulee määritellä säkeitten sisältö, on minun kopioitava luentoni täydellisesti. Sellaisella tarkastelulla, kun asianomaiset itse eivät ole läsnä, ei voiteta mitään, mutta aina vain tulee häirityksi ja lopulta pakostakin kyllästyy. Kukapa minua estää, ellen omantuntoni tähden tahdo kunnolleen hoitaa tointani, kerskaamasta sellaisesta, mitä en ikänä ole luennoinut? Ei tällaisestakaan puutu esimerkkejä."

Varakansleri tahtoi opettajain opetusaikaakin pitentää. Lukukaudet olivat alkaneet lokakuun ja helmikuun alulla, koskapa ylioppilaat eivät sitä ennen lomiltaan palanneet; konsistorion kokouspäivinä, väittäjäisinä ja saarnainvalmistuspäivinä pyhiä vastaan oli luennoista ollut vapautusta; pääsiäis- ja helluntailupa kestivät suunnillensa kaksi viikkoa; syyslukukausi loppui kun tuli rekikeli ja ylioppilaat lähtivät ajamaan kotiseuduilleen, kevätlukukausi taas toukokuun loppupuolella. Nyt vaati varakansleri lupia vähemmiksi ja lukukausia pitemmiksi, vaikkei hänellä siihen edes selvää lainmääräystä ollut. Porthan Mennanderille taaskin valitteli piispan menettelyä, kuvasi omaa työlästä opetustointaan ja lausui lopuksi: "Monet virkaveljistäni eivät suinkaan myöskään ole toimettomina. Ja kumminkin meitä kaikkia leväperäisyydestä moititaan. Parasta lienee, että me tästä lähtein olemme sellaisia, miksi meitä sanotaan ja samalla totumme aasin kärsivällisyyteen tahi tulemme välinpitämättömiksi siitä mitä meistä sanotaan."

Kohtuuttomilla vaatimuksillaan varakansleri Porthanin mielestä vain opetustointa haittasi; pahempaa hän sai aikaan tekemällä palkkavuorot filosofisessa tiedekunnassa vallan sekaviksi. Kun päällepäätteeksi muutamat professorit olivat eronneet pidättäen itsellensä täydet palkkaedut, niin oli professoreiksi pyrkijöillä hyvin huonoja toiveita päästä säännöllisille palkoille. Alkoi olla puute dosenteista ja apulaisista sekä yleensä kelvollisista nuorista tiedemiehistä.

VII.

Tällaiset olivat akatemian olot, kun Porthanin hedelmällisimmät opetus- ja tutkimusvuodet alkoivat. Akateemista toimintaansa kuvailee Porthan vuonna 1783 tähän tapaan: "Minä luennoin julkisia luentotuntejani 12 tuntia viikossa; kertaan julkisia luentojani 2 tuntia; minulla on osakunnan kokouksia joka keskiviikko ja lauvantai kolme tuntia sekä vastaanotan ja korjaan ylioppilasten kirjoituksia samoina päivinä kello 7:stä aamulla kello kahteentoista. Enempää en luulisi saksalaisenkaan professorin ehtivän. Tarvitsemme sitten aikaa luennoille valmistautuaksemme ja itse lukeaksemme (ettemme 10 vuoden kuluttua olisi oppeinemme kokonaan poissa muodista) sekä puuhataksemme muissa kirjallisissa töissä." Tutkintoja, tiedekunnan kirjoituksia, väitöskirjain tarkastamisia Porthan ei tässä ensinkään mainitse eikä riitaisia konsistorion kokouksiakaan kaikkine hallintoon kuuluvine toimineen. Kun lukukausi läheni loppuaan, kasaantui työtä tavallista enemmän; silloin piti kirjoittaa lupakirjeitä poislähteville ylioppilaille ja monet kirjeet maaseudulle lähtijäin mukana. (Oli näet varsin tavallista tähän aikaan toimittaa kirjeet tuttujen ja ohikulkevien matkustajain kautta.) Ylioppilastulvaa kesti näinä aikoina kokonaisia päiviä. Ja arvaa sen, millainen oli puuha ennen maisterinvihkijäisiä, kun ylioppilailla oli kiire saada väitöskirjansa valmistetuiksi, painetuiksi ja tarkastetuiksi joutuakseen vihkijäisistä osallisiksi.

Joudumme nyt näkemään mitä Porthan työkiireissään todella aikaansai. Mitä oli Porthanilla oppilailleen tarjottavana luennoissaan ja väitöskirjoissaan? Ja millä tavalla hän oppinsa esitti? Haihtumattoman vaikutuksen Porthan kuulijoihinsa jätti, siinä kun hän istui oppisijallaan henkevät silmät kuulijakuntaa halliten, ääni miellyttävästi mukautuen sanotun sisältöön, sanat sujuvasti huulilta tulvien ja tanakka ruumis kuten aina kumarassa. Oppisalin penkeillä istui ylioppilaita aina 60-70:een asti uutterasti opettajan sanoja muistiin kirjoitellen. Heitä Porthan siinä luennoidessaan ajatteli, heidän hyödykseen hän oli kauttaaltansa luennot valmistanut. Oppilaitten kasvoista hän luki sanojensa vaikutusta ja jo kotosalla niitä miettiessään sattui hänelle mieleen miete, miten tuo tahi tuokin oppilas hänen esitystään käsittäisi.