Julkisia luentojaan hän piti viikossa neljästi: joka toinen päivä hän esitti kaunopuhetta, joka toinen runoutta. Ne pidettiin yliopistolla pienemmässä oppisalissa. Mutta yksityisesti hän kotonaan luennoi kaikenlaisista aineista, jotka hänestä tärkeiltä tuntuivat ja tutkintolukujen tähden olivat oppilaille välttämättömiä selittää. Käytöllistä filosofiaa hän usein esitti, logikaa, sielutiedettä ja yhteiskuntaoppia niinikään, toisinaan luontaista jumaluusoppia, kasvatustaitoa tahi klassillista muinaistiedettä. Aina hän esitti jonkun oppikirjan johdolla, seurasi sitä kohta kohdalta ja pykälä pykälältä; ja ellei oppikirjaa ollut saatavissa, saneli tahi kirjoitutti opettaja itse oppikirjan luonnoksen.
Kirjaa koetti opettaja tehdä samalla tajuttavaksi ja huvittavaksi. Hän käytti tutunomaisia, jokapäiväisiä sanoja, otti huvittavia esimerkkejä ja vertauksia sekä kertoi tuon tuostakin miellyttäviä juttuja ja kaskuja. Joskus hän pisti pilapuheenkin esityksensä lomaan. Oppikirjaa Porthan korjaili ja arvosteli. Missä oli joutavia jaotteluja, siinä ne poistettiin, missä oli puututtu turhiin muodollisuuksiin tahi aikoja sitten vanhentuneisiin kysymyksiin, siinä ne kohdat kirjasta sivuutettiin. Kun Brunnmarkin moraalioppi alkaa kertoa synnynnäisestä opista, joka muka kaikissa ihmisissä on olemassa, huomauttaa Porthan lyhyesti, että "kaikki nämät pykälät ovat pelkkää kinastelua, joka jo kauvan sitten on tullut hylätyksi". Kumminkin opettaja sitten heti alkoi kertoa, miten tuollainen outo käsitys synnynnäisestä opista oli alkunsa saanut ja ketkä sitä olivat esittäneet. Ja kun oppikirjassa tulee puhe Jumalan kymmenestä käskystä, selittää luennoitsija, että "tähän auktori sekottaa teologiaan eikä moraaliin kuuluvaa. Pitää siitä kumminkin vähän puhua." Seuraa sitten pitkä esitys siitä mitä kymmenet käskyt oikeastaan ovat.
Esimerkkejä riitti joka asiaan. Ne liittyivät mainiosti oppikirjan kuiviin määrittelyihin ja antoivat niille aivan uuden eloisan luonteen. Milloin ne johtuivat opettajan suuresta lukeneisuudesta, milloin hänen tavallisista kokemuksistaan. Kun logikan oppikirja jakaa ennakkoluulot eri luokkiin, luetellen yleisön, kasvatuksen, seurustelun, jonkun asian erikoisen uutuuden tahi vanhuuden aiheuttamat ennakkoluulot, niin höystää Porthan kutakin lajia esimerkeillään. Seurustelun ennakkoluuloista hän sanoo: "Esimerkiksi sopii ylioppilas, joka mukautuu seuraelämän sääntöjen mukaan", ja uutuuden ennakkoluuloista hän lisää: "Muodit ovat kerrassaan konstikkaita ilmiöitä, esimerkiksi mitä naisten hattuihin tulee." Yleisen mielipiteen ennakkoluulot olivat luennoitsijasta kaikkein haitallisimmat ja johtuivat usein aivan satunnaisista tahi vähäpätöisistä syistä. "On sananparsi: yleisö sanoo niin, ja silloin on vain viisi tahi kuusi, jotka todella siten ajattelevat. Kun taas jollakin on väite, josta ei ole varma, arvelee hän heti olevansa oikeassa, kun vain saa useampia puolelleen." — Logikan luennoilla Porthan niin ikään joutuu selittelemään ihmeellisten asiain uskottavuutta. "Jos kertomus itsessään on mahdoton tahi on ristiriidassa ennen tunnettujen tosiseikkain kanssa, ei sitä pidä uskoa", sanoo hän, "esimerkkinä ovat pyhimystarut. Mutta kaikkea ei ole katsottava mahdottomaksi, mikä tuntuu mahdottomalta, esim. ihmeitä. Siamin kuningas ei uskonut, että vesi saattoi jäätyä jääksi. Meidän tulee siis kyetä arvostelemaan mikä on mahdollista ja mikä ei. Mikäli se riippuu ulkonaisista aistimuksista, on mikä akka tahansa yhtä luotettava kuin filosofi, esimerkiksi todistamaan tappelusta." Kun oppikirja tätä sääntöä rajoittaa latinalaisella lauseella: "On kumminkin suurempi luottamus sille annettava, joka omalta alaltansa kertoo, sillä ammattimiestä on ammatissaan uskottava", niin Porthan lisää: "On esimerkiksi mieluummin uskottava tähtientutkijaa, joka kertoo tähtien kulusta, kuin sitä, mitä kauppamies siitä sanoo."
Usein olivat esimerkit tarkkoja havaintoja ja huomioita jokapäiväisestä elämästä. Aikalaistensa tavoin oli Porthankin tottunut tarkkaamaan muita ja itseänsä sekä etsimään selitystä kaikenlaisiin omituisuuksiin, joita ihmisten keskenäisessä kanssakäynnissä ilmeni. Tähän itsenäiseen ajattelemiseen, omintakeiseen ja kriitilliseen ympäristönsä ymmärtämiseen halusi Porthan oppilaitansakin herättää; omat huomionsa hän antoi heille ikäänkuin malliksi ja lähtökohdaksi. Se oli oleva itsenäisen ajattelun alkuna. Logikan oppikirjan ylimalkaisella ja vaikeatajuisella tavallaan esittäessä huomioiden tekemistä kiiruhtaa Porthan siihen lisäämään omat huomionsa ja neuvonsa. "Ihmisten tarkkaamisessa on meneteltävä tavattoman varovasti", — niin hän neuvoo, — "(se on muuten erittäin tärkeä ystäväin, virkamiesten y.m. valinnassa) koska he tahallaan salaavat itseänsä. He tekivät sitä vähemmän ennen, kun tavat olivat sivistymättömät; kumminkin ovat villikansatkin hyvin usein viekkaita ja peitteleviä. Ennen muita ovat semmoisia naiset ja hovimiehet sekä papit, vähemmin sotilaat. Ne näet, jotka voivat käyttää väkivaltaa, eivät turvaudu niin paljon petokseen. — — — Kuta vapaammat tavat henkilöllä on, sitä avomielisempi on hänen luonteensa; kuta enemmän taas huolehditaan hänen hyvän maineensa tarkkaamisesta, sitä viekkaammaksi teeskentelijäksi hän tulee. Kasvatus vaikuttaa paljon, mutta poikkeuksia on joka taholla."
Mitään vaikeatajuista tahi monimutkaista asiain käsittelyä Porthan ei kärsinyt. Missä oppikirja sellaiseen eksyi, siinä vetosi luennoitsija tavalliseen terveeseen järkeen. "On sellaisia", sanoo hän kerrankin moraalin luennoilla, "jotka väittävät, että kappaleet vajoaisivat joka hetki takaisin alkuperäiseen tyhjyyteensä, ellei Jumala erityisellä toimella ylläpitäisi niitä. Mutta tällainen ajatus tuntuu aiheettomalta. Millä voi näyttää, että kappaleilla on tuollainen taipumus häviämään mitättömyyteensä? Kokemus osottaa päinvastoin, että kun minä kerran olen antanut esineelle sen olennan, pysyy se siinä edelleen niinkauvankuin en suvaitse toisin siitä määrätä tahi sitä hävittää. — — — — — Kun minä panen tuolin lattialle, pysyy se siinä, kunnes minä otan sen pois. Kuka vaatii minun erikoista toimintaani, jotta tuoli olisi paikallaan."
Näin esitettynä tuntui ikävä oppi äkkiä varsin läheiseltä ja huvittavalta, ja kuivat oppikirjat saivat uuden sisällön. Kaikki ne seikat, joista uusimmassa kirjallisuudessa oli puhe, joista kerrottiin sanomalehdissä ja aikakauskirjoissa, joista keskusteltiin ja väiteltiin, kaikki nämät asiat oppilaille selvenivät. Avara maailma heille tässä avautui. He saivat tarkan selon siitä, miten ranskalaiset valistuskirjailijat uskalsivat väittää kaiken inhimillisen toiminnan olevan itsekkäisyyttä, miten kuuluisa Voltaire oli kieltänyt jumalallisen ilmestyksen ja miten Diderot, Helvetius, Holbach ja kaikki nuo muut materialistit sekä naturalistit ihan uskalsivat epäillä sielun kuolemattomuutta ja itse jumalan olemassa oloa. Järkisyillä luennoitsija nämät väitteet sitten kumosi ja viittasi kultaiseen keskitiehen, jota tässä hurjan kielteisyyden ja liian vanhoillisuuden välillä oli paras kulkea. Miten Porthan osasi perehdyttää kuulijansa aikansa harrastuksiin ja rientoihin, voisi lukemattomilla pikkupiirteillä osottaa. Riittäköön tässä yksi ainoa. Luennoitsija todistaa oppikirjansa mukaisesti, että itsemurha oli väärä ja syvästi paheksuttava teko. Oli kumminkin ollut niitäkin, jotka sitä puolustivat, muinaisajan stoalaisista alkaen. "Montesquieu persialaiskirjeissään tekee niin, mutta myöhemmin hän katui ja muutti mielipidettään. Rousseau taas piloillaan esitti sitä, mutta todisti sitten itse asian olevan päinvastoin. Eräällä saksalaisella Göthellä on myöskin tämä ajatus ja monella, jotka surmasivat itsensä, tavattiin hänen kirjansa pöydältä."
Juuri katsaukset kysymysten vaiheisiin olivat Porthanin esitystaidon vahvimpia puolia. Samalla tavalla osasi hän ottaa historialliselta kannalta muitakin asioita, jotka puheeksi tulivat, ja näin niitä esittämällä levitti hän oppilaissaan historiallista ajatustapaa. Ennen olivat he tottuneet käsittelemään niitä muodollisesti tahi sitten käytöllisen hyödyn, oikeuden tahi moraalin kannalta. Siihen olivat oppikirjat ja väittelyt olleet omiansa heitä totuttamaan. Historiallinen ajatustapa oli aivan uusi sekä antoi monipuolisen ja laajan käsityksen asioista.
Säännöllisesti alkoi Porthan esityksensä jostakin tieteestä sen historiikilla. Vielä huvittavampia olivat juuri mainitsemamme historialliset katsaukset erikoiskysymysten yhteydessä. Kun opettajamme esitti ne verrattoman hauskalla ja kevyellä tavallaan, muodostui niistä kohtia, jotka varmaan viehättivät ja kiinnittivät oppilaita. Hän alkaa esimerkiksi kielentutkimuksen historian kertomalla kreikkalaisten osuudesta siinä. "Ne olivat yhtä tulisia ja vilkkaita, kuin meidän aikamme ranskalaiset, sekä ihastuneet siihen, mikä oli heidän omaansa ja he kutsuivat muita barbaareiksi, joka täydelleen vastaa sanaa 'hirviö' s.o. sellaisia, joiden kieli on niin kauheata, ettei sitä saattanut kuulla saamatta korviaan kipeiksi. Vieläpä kreikkalaiset kirjailijatkin jakoivat ihmiset kahteen osaan: kreikkalaisiin ja barbaareihin, niin että kun he sanovat, että kaikki ihmiset tietävät sen, kuuluu se heidän kirjoituksissaan: kreikkalaiset ja barbaarit tietävät sen. Kun roomalaiset olivat heidät kukistaneet, olivat he kolmantena kansana. Ulkomaalaisia sanoja vääntelivät kreikkalaiset hirveästi niinkuin ranskalaisetkin. Nämät välittävät niin vähän ulkomaalaisista, että kaksi upseeria löi vetoa, oliko Pietari Tanskan vai Venäjän pääkaupunki. Kreikkalaiset eivät siis ole rikastuttaneet kielitiedettä tekemällä vertailuja, mutta teräväpäisiä kun olivat, ovat he mietiskelleet kieltä yleensä ja heillä on muutamia nerokkaita tuumia siitä."
Vaikka Porthanin esitys näin kulki laajana ja täyteläisenä, kosketellen kaikkia tärkeitä kysymyksiä, ottaen esimerkkejä sieltä täältä, poiketen katsauksiin ja viehättäviin kaskuihin, ei se siltä liialliseen laveasanaisuuteen eksynyt. Kuta laajemmaksi lukeneisuus tuli ja kuta enemmän mieskohtaista kokemusta opettajalle karttui, sitä enemmän hän koetti näiden tuloksia luentoihinsa liittää. Mutta aina hän sentään osasi pysyä pääasioissa ja aina valaisivat esimerkit sekä jutut juuri selitettävää asiaa sattuvalla tavalla.
Luennot vastasivat muodoltaan uudenaikuisen kasvatusopin pyrintöjä opettaa havainnollisesti ja esimerkeillä, tehdä aine huvittavaksi ja käytännöllisestikin hyödyttäväksi. Näin opettivat saksalaiset opettajat ja näin luennoivat saksalaiset professorit. Mutta meillä oli tällainen luennoiminen harvinaista; siksi se monelle piirtyi unohtumattomasti mieleen. Ja ne, jotka jonkun vuoden olivat tällaista opetusta nauttineet, tunsivat itsensä täysin kykeneviksi erikoisopintonsa päättämään ja ryhtymään virkatoimiin isänmaassa ja valtakunnassa.